Se alkoi puoli vuosisataa sitten. Mustavalkoisessa televisiossa mies soitti kitaraa. Soinnut vyöryivät kuin aallot, bassot kumahtivat komeasti, ylimmät kielet helisivät kelloina. Jähmetyin ruudun ääreen. En ollut koskaan kuullut mitään sellaista kuin Heitor Villa-Lobosin Etydi nro 1.

Minulla oli kitara, mutta en ollut tiennyt, mitä tehdä sillä. Nyt tiesin. Jonain päivänä vielä soittaisin noin.