Rakkautta on helppo ajatella, jos yhteiskunnallisissa asioissa ei olisi niin paljon pohdittavaa. Pienen mummonmökin hiekkatien varrella nähdessään ajattelee usein paremminkin rahaa. Riittääkö asujan kansaneläke toimeentuloon?
Minä ajattelen siis jatkuvasti rahaa, taloustieteilijä kun olen, ja rahassa tuntuu asuvan nyt pelko. Miten siis ajatella rakkautta, jos pelko kalvaa samaan aikaan mieltä?
Tuntuu siltä että rahan markkinat ovat sekaisin. Näin ainakin ajattelin katsoessani maanantaina 9.1. MOT-lähetystä, jonka mukaan Nuorisosäätiössä raha kiertää kovasti kavereiden kesken.
Rahan tarkoitus onkin yhdistää ja olla vaihdon väline, mutta väliin tarvitaan markkinat. Rahan kiertäessä kavereiden kanssa on useimmiten kolmas taho, joka maksaa viulut. Niin on Nuorisosäätiönkin laita.
Poliitikoilla on kaavoitusoikeus. Kun rahasta on pulaa, niin voidaan yhteisellä hyvällä rahoittaa kavereiden hankkeita – siis maalla ja sen kaavoittamisen tuomalla arvonnousulla.
Mutta eipä rakkaudellakaan ole kehumista ilman rahaa. Jos rakkaus on vain itseä varten eikä raha kierrä, niin silloin talous pysähtyy. Populistit pääsevät valloilleen syyttämään yrittäjiä ja luovaa tuhoa kaikesta pahasta. Tämä on ylivihertävä linja, jossa elämällä on itsetarkoitus ja jossa talous on vain välttämätön paha.
Maakuntauudistuksessa on aivan kuin isot terveydenhoitoalan monopolit ja niiden valta on parempi kuin julkinen terveydenhuolto.
Kansainvälisissä vertailuissa Suomen terveydenhuolto on todettu kustannustehokkaaksi. Luulisi palvelujen kirjonkin olevan laajempi harvaan asutuilla alueilla kuin silloin, kun markkinoiden suuruus ratkaisee minne investoida. Suomessahan ei tällä hetkellä käytännössä juuri rakenneta muualla kuin Helsinki–Turku–Tampere-akselilla.
Työnantajien tarjoama terveydenhuolto toimiikin, kun yrityksellä on oma terveydenhuolto. Tällöin toimija on juuri se pieni yksikkö, jonka perään kuulutetaan. Mutta trendihän on ollut päinvastainen ja toiminta on keskittynyt ulkomaisten toimijoiden käsiin Pihlajalinnaa lukuun ottamatta.
Miten voimme välttää suurien ulkomaisten toimijoiden valtaa ja keskittymistä yleisessä terveydenhuollossa, jos kehityksen tulos on ollut päinvastainen jo yritysten järjestämässä terveydenhuollossa?
Ja kaikki me tiedämme, että tutkimuksia tehdään liikaa. Esimerkiksi antibioottien käyttöä ei influenssan hoidossa tohdita kieltää elleivät kaikki muut vaihtoehdot ole ensin suljettu monin tutkimuksin pois.
Ajattelen siis rahaa ja kun raha ei kierrä taloudessa, niin se tuo vähän rakkautta mukanaan. Ehkä minun pitäisi ajatella enemmän pelkkää rakkautta, mutta helpompaahan se olisi, jos raha kiertää taloudessa ja kaikilla suomalaisilla olisi tekemistä.
Kaveritalouden sijaan tulisi luoda hyvinvointimarkkinoita, joissa raha löytää osoitteen, jossa sille on suurin tarve.
Jan Vapaavuoren 9.1. blogin sanoin sotea ei kuitenkaan voi kokonaan markkinaehtoistaa. Sektorin kilpailulle avaamisessa pitää ottaa huomioon terveyden erityisluonne. Huono terveys vähentää työllisyysastetta ja lisää viimeisten elinvuosien kustannuksia, jotka molemmat ovat kansakunnan hyvinvoinnin suurin uhka.
Ehkä terveyden vaaliminen on myös ripaus pyyteetöntä rakkautta, jota sitäkään ei voi mitata rahalla.
HANNU PIEKKOLA