Osallistuin viime viikolla Mera konst! -seminaariin, jossa pohdittiin julkisen taiteen käytäntöjä ja haettiin malleja länsinaapurista. On helppo kadehtia Ruotsin vakiintunutta toimintakulttuuria, taidemyönteisyyttä ja riittävää rahoitusta. Miksi meillä ei onnistuta?
Monet suomalaiset kunnat, myös Seinäjoki, hyväksyivät taiteen prosenttiperiaatteen jo 60-luvulla. Useissa kunnissa, myös Seinäjoella, päätös jäi paperille, ja ehkä yksittäisen patsashankkeen jälkeen vaipui unohduksiin. Kuten monet ovat huomanneet, nyt 2010-luvulla eletään julkisen taiteen uutta tulemista. Myös Seinäjoella.
Kalevankadulla seisoo City-Hirvi. Pruukinrannassa iloa tuottaa alueen asukkaiden tuttavallisesti nimeämä ”Halipatsas”. Uudessa Toriparkissa tuikkii neonvaloin tähditetty Seuralaiset. Sairaalanmäellä laitosympäristöä ylevöittää mm. Y-talon taide. Ja toivottavasti loppuvuodesta uusi Keskustori puskee Horsmaa. Nämä ja useat muut hankkeet todistavat, että ihmiset haluavat taidetta osaksi arkiympäristöään. Eihän tässä tarvitse kadehtia länsinaapuria, kun tilanne on meilläkin näin erinomainen. Vai onko?
Väitän, että ei aivan. Edellä mainitut teokset ovat onnistuneita, mutta järjestäen taide tulee rakennushankkeisiin mukaan liian myöhään. Teokset jäävät helposti vain koristeiksi, riittävä rahoitus on vaikea järjestää, aikataulu ei jousta. Ja samalla, koko ajan rakentuu kohteita, joissa taiteesta ei ole tietoakaan.
Miten valita paras mahdollinen teos? Paljonko se maksaa ja miten projekti sujuu? Julkisen taiteen hankkiminen on melko työlästä ja käytännöt moninaiset. En ihmettele, jos taide ei ole rakennuttajan työlistalla. Tarvitaan yhteisesti sovittuja, toimialoja yhdistäviä toiminta- ja rahoitusmalleja. Niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Onneksi monenlaista on meneillään. Seinäjoella on valmistumassa ensimmäinen taideohjelma, jossa suunnitellaan taiteen toteuttamista, riittävän ajoissa. Taideohjelma koskee asemanseutua, mutta toivottavasti tulevaisuudessa koko kaupunkia.
Lopuksi, ei unohdeta vanhempia patsaita. Ne tuovat historian kerrostumia ja kiinnostavia kulmia kaupunkiimme. Ja niistäkin on huolehdittava. Tänä kesänä valmistuu konservaattorin tekemä kuntokartoitus. Ja toivottavasti Muusanpuiston Klemetti-Kuulan patsas saa vihdoin suorat kielet soittimelleen! Koska viimeksi olet muuten pysähtynyt sen ääreen?
Sanna Karimäki-Nuutinen
näyttelykoordinaattori Seinäjoen taidehalli