Joulu on jo ovella tätä vuoden viimeistä kolumniani kirjottaessani. Vuosi on mennyt taas nopeasti. Vai onko se vain merkki iän karttumisesta, että vuosi menee aina vain nopeammin? Mene ja tiedä. Kirkkovuodessa olemme valmistautumassa suureen juhlaan ja Jeesuksen syntymiseen. Joulu on meille tärkeä myös siksi, että siitä alkaa taas päivä pidentymään ja valo lisääntymään.
Loppuvuodesta on tapana arvioida, mitä menneestä vuodesta jäi käteen. Mitkä olivat sen erityiset kohokohdat ja mikä olisi voinut mennä paremmin? Protestanttisen mielenlaadun mukaisesti mittaamme omaa ja yhteistä suoriutumistamme välillä ehkä liiankin kriittisesti. Helpommalla pääsisi, jos voisi ajatella ja toimia pyhän huolettomuuden hengessä. Vanhemmiten kyseisestä taidosta ja elämänasenteesta olen huomannut hieman jo oppineeni. Aivan kaikkeen ei tarvitse suhtautua liian vakavasti.
Vakavasta tilanteesta oli kysymys reilut 2000 vuotta sitten, kun eräs pariskunta, Joosef ja Maria joutuivat keisarin määräämänä pitkälle taipaleelle. Heidän oli vain suostuttava lähtemään ja luottamaan siihen, että kaikki lopulta käy parhain päin. Ja niin lopulta kävikin, vaikka esteitä varmasti riitti yhdelle pariskunnalle aivan kylliksi sopivan majapaikan löytymisestä lähtien. Marian ja Joosefin tarina on todellisuutta tänäkin päivänä maailmanlaajuisesti monelle pakon edessä maansa ja kotinsa taakseen jättävälle. Maailmassa on 82,4 miljoonaa kotiseudultaan erilaisten konfliktien ja vainojen seurauksena pakenemaan joutunutta.
On hämmästyttävää, miten me ihmiset ääritilanteissa osaamme toimia luovasti. Luukkaan jouluevankeliumin kuvaus Jeesuksen syntymästä on tästä oiva esimerkki. Kun tilaa ei löytynyt majatalosta, piti synnytys hoitaa tallissa, lapsi seimeen kapaloiden. Nuori matkalle lähtenyt pariskunta ei tuossa tilanteessa tehnyt asiasta sen vaikeampaa, vaan tyytyi siihen, mitä oli tarjolla. On myös mielenkiintoista pohtia vielä näin 2000-vuoden takaakin sitä, mitä kaikkea Joosefin ja Marian mielessä liikkui, kun piti tehdä nopeita ja luovia ratkaisuja? Luukkaan jouluevankeliumissa ihastuttaa juuri se, että sitä lukiessa voi pysähtyä joulun keskushenkilöiden asemaan hetkiseksi ja tarkastella joulun sanomaa ja tapahtumia heidän näkökulmastaan. He kaikki olivat myös ihmisiä ja tämä on lohdullista ja rohkaisevaa myös kaikille meille matkalla kohti joulua.
Hyvää joulua yhteisesti ja erityisen lämmin kiitos kaikille diakoniatyötä eri tavoin tukeneille lahjoittajille ja toimijoille! Jälleen kerran olemme saaneet tehdä yhdessä hyvää yhteisellä ihmisyyden matkallamme. Tämä matkamme jatkuu toivoakseni myös ensi vuoden puolella.
Otto Savolainen
Diakoniajohtaja
Alueseurakunta