Olen elänyt yhteiskunnassa, jossa perusturvallisuus on ollut läsnä koko elämäni ajan. Olen käynyt päivähoidot, peruskoulut, opiskelut, harrastukset, terveydenhuollot, työ- ja luottamustehtävävuodet vailla huolen häivää siitä, nouseeko seuraavana päivänä aurinko tai uhkaako jokin pelottava olemassaoloani. Olen elänyt yhteiskunnassa, jossa rauha on ollut läsnä, jossa taivas on pysynyt sinivalkoisena.
Minun sukupolveni on saanut, kuten jokaisen sukupolven kuuluu saada, elää rauhan aikaa. Suomen 100-vuotias historia ei ole ollut pelkästään sovun aikaa. Se on sisältänyt ajanjaksoja, jolloin Suomi itsenäisenä valtiona on ollut uhattuna. Sen ajan kokeneet ihmiset laittoivat oman elämänsä alttiiksi. Naiset kantoivat vastuuta kotirintamilla. Lapset jännittivät sitä, palaako isä kotiin. Kaikki eivät palanneet.
Nykypäivän murheet tuntuvat toisinaan vähäpätöisiltä. Murehdimme asioita, jotka oikeasti eivät ole murheita. Valitamme sellaisesta, jotka toisessa ajassa eivät olisi tulleet mieleenkään. Kehittelemme ongelmia, jotka eivät ole ongelmia. Pyörimme kylläisinä oman vatsan ympärillä. Olemme uuninpankolla makaavia raukeita kissoja.
On toki rehellistä sanoa, että elämä nykypäivässäkään ei ole helppoa tai mutkatonta. On kärsimystä, epäoikeudenmukaisuutta ja valheellista elämää. Viime vuosien aikana olemme nähneet massiivisia pakolaisvirtoja, moninkertaistuneita turvapaikanhakijoita ja vastaanottokeskusten pullistelua. Mitä näille ihmisille täytyisi tehdä? Auttaa? Toivottaa tervetulleeksi Suomeen? Vai lähettää saman tien sinne, mistä ikinä tulevatkaan. Kuka siihen osaisi vastata?
En minä tiedä. Olisi kohtuutonta julistaa, että tiedän vastauksen. Omassa pienessä elämässäni uskon inhimillisyyteen, ihmisyyteen, lähimmäisen auttamiseen ja meille kaikille tuttuun lauseeseen; veljeä ei jätetä. Se ei kuitenkaan tarkoitta sinisilmäistä tai kaiken ymmärtävää toimintaa, vaan lähtökohtaisen periaatteen. Ihmisen kuuluu olla ihminen, ihmiselle.
Toivon, että sankaruutta ei tarvitsisi enää milloinkaan osoittaa ääriolosuhteissa. Nykypäivän sankaruutta voisi olla – nyt ja aina – että ihmiset tekevät työtä, huolehtivat läheisistään, pitävät itsestään huolta ja elävät sovussa.
Se etten ketään paina, etten toisten taakkaa suuremmaksi tee.
Rauhallista joulua ja ilon hetkiä vuodelle 2018!
Pasi Kivisaari
kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kesk)
Seinäjoki