Lupaatko? Ei ehkä kannattaisi. Ihmisillä on tapana lupailla kaikenlaista vuoden vaihtuessa. Yksi lupaa olla tipattomalla tammikuulla, toinen taas lupaa kuntoilla ja laihduttaa. Perheen kanssa olisi hyvä viettää enemmän aikaa. Tupakanpolton lopettaminen, tai edes vähentäminen, on yksi suosituimmista lupauksista.
Hyviä ajatuksia, ei siinä mitään, mutta näissä lupauksissa on omat vaaransa.
Itse olen hyvin kilpailuhenkinen ja hiukan synkkyyteen taipuvainen ihminen. Harrastan jousiammuntaa, ja jos en ammu hyvin, olen ainakin kaksi päivää huonolla tuulella. Minun pitäisi olla aina paras, siitäkin huolimatta, että olen harrastanut lajia puoli vuotta, kun taas useimmat muut vuosikausia.
Samoin on kirjojeni laita. Kun kirjoitan omasta mielestäni aivan loistavan kirjan ja näen sitten muutaman kuukauden kuluttua myyntitilastot, synkistelen ja ihmettelen kotiini eristäytyneenä mikseivät myyntiluvut ole kymmenkertaisia.
En nyt kirjoita tipattomasta tammikuusta tai tupakanpoltosta. Siihen ei tälle tekstille varattu tila riittäisi. Mutta sanotaan nyt vaikka, että jos tekisin uudenvuodenlupauksen painonpudotuksesta, olisi lopputulos ikävä kyllä melko selvä.
Kaikki alkaisi varmasti hyvin, jopa loistavasti. Olisin viitisen päivää syömättä karkkia tai muitakaan herkkuja. Ehkä söisin muutenkin vain kolmasosan normaalista ruokamäärästä.
Kävisin päivittäin lenkillä ja neljä kertaa viikossa uimassa. Paino putoaisi muutaman kilon. Lihaksetkin muka näkyisivät paremmin. Housut mahtuisivat helpommin päälle. Tuntuisi, että jaksan mitä vain!
Naisetkin varmasti katselisivat kylillä perääni.
Sitten, ehkä viikonloppuna, jos tulisi jokin hyvä elokuva, antaisin itselleni luvan ostaa pienen irtokarkkipussin palkinnoksi hyvästä alusta. Vain joku 300 grammaa. Sehän ei ole juuri mitään.
Heti, kun pussi olisi syöty, turvottaisi ja kiloja olisi tullut ainakin oman arvioni mukaan vähintään viisi lisää. Tätä seuraisi tietysti morkkis ja masennus.
En nukkuisi viikkoon kunnolla, kun miettisin ja murehtisin rikkomaani lupausta. Ajattelisin synkkiä asioita.
Kun tämä yksi juttu nyt epäonnistui, niin aivan varmasti epäonnistuu kaikki muukin. Mikään ei enää onnistu. Ei enää koskaan!
Ystävät kyselisivät virnuillen, että miten se painonpudotus sujuu? Mitä siihen sitten häpeältään sanoisi? Paljon parempi olisi vain eristäytyä neljän seinän sisälle niin kauaksi, että koko uudenvuodenlupaus unohtuisi.
Joskus helmikuun puolessa välissä voisi sitten jo varovasti mennä ulos ihmisten ilmoille katsomaan, vieläkö joku muistaa lupauksen.
Tämä kaikki tapahtuisi vain siksi, että olisin mennyt itsetuntoni voimissa tekemään uudenvuodenlupauksen pudottaa painoani.
Paljon parempi on olla lupaamatta yhtään mitään. Kun rikkoo itselleen tekemänsä lupauksen, se sattuu vielä enemmän kuin muille tehtyjen lupausten rikkominen.
Kannattaa vain päättää, että yrittää tehdä parhaansa tänäkin vuonna. Yrittää olla lähipiirille parempi ihminen ja tehdä työnsä parhaansa mukaan.
Minun itseni täytyy ennen kaikkea yrittää olla hiukan vähemmän itsekriittinen.
Tällaisia asioita kannattaa toistella itselleen päivittäin, ei vain kerran vuodessa.
No, mitä minä sitten tällä kertaa lupasin? Lupasin kirjoittaa jatkossa parempia kirjoja ja kolumneja.
Saa nyt sitten nähdä miten käy.
HENRY AHO