Koko kroppani on työvuosien kuluessa tarttunut johonkin tahmeaan. Pää on tupaten täynnä sälää, mutta toisaalta siellä ei ole yhtään mitään. Ja vaikka tiedän, että minulla on päämäärä, en näe sitä selkeästi. Odotan lomaa ja huijaan itsenäni, että sen jälkeen mieleni on kirkkaampi ja pystyn kokoamaan käsissäni olevista langoista jotain.

Lupaan mielessäni edetä nopeammin seuraavan kuukauden aikana, vaikka vuosien ajan olen tehnyt päivästäni hektisiä.