Pohjalaisen toimittaja Johanna Jurkka. Kolumnikuva
Koulutuspäivä oli juuri päättynyt. Kaupunki kuhisi ympärilläni. Liikenteen meteli, valot ja liikkeet läpäisivät hämärtyvän illan.
Ympäristö velloi taustalla. Viivyttelin vielä ryhmäkeskusteluiden hellässä pumpulikuplassa. Päivän aikana oli puhuttu kirjoittamisen hoivaavista, vapauttavista vaikutuksista, ja rohkaistu purkautumaan päiväkirjoihin. Pling! Kännykän tärinä taskussa toimi herätyskellona todellisuuteen.
”Ihanko oikeasti et näe mitä tässä koronahulluudessa tapahtuu? Onko rokottamattomien julkinen roviolle ohjaus oikeudenmukaista ja tasa-arvoista?” What? Jotakin rajaa!
Jäin tuijottamaan viestiä pitkältä tuntuneen ajan mitään ymmärtämättä.