Syksyllä 2007 tuttavapiirini ihmiset alkoivat puhua Facebookista ja pyysivät liittymään. Aluksi Facebook oli “tökkimistä” ja ihmisten elämästä tykkäämistä. Vain harvoilla puhelimilla pääsi käyttämään internetiä eikä kuvia tai videoita juurikaan jaettu. Pikkuhiljaa muoto muuttui ja huomasin keskustelevani entistä enemmän itselleni tärkeistä asioista.
Aluksi Facebookissa käyty keskustelu oli erittäin siistiä, sillä sitä käytiin omalla nimellä ja naamalla, toisin kuin anonyymeissä ryhmissä. Tämä muuttui ja omilta tutuiltakin tuntui löytyvän täysin kummallisia, rasistisia ja tiedevihamielisiä mielipiteitä. Huomasin, että viimeisen parin vuoden aikana lähes jokainen käynti sivustolla aiheutti ilon sijaan tuskastumista. Tämä voi olla ihan omaa syytäni. Kommentoin ja keskustelen mielelläni, jos näen epäkohdan tai väärinymmärryksen. Todennäköisesti Facebookin algoritmit kuvittelivat minun nauttivan juuri niistä aiheista ja niitä jakavien ihmisten ajatuksista.
Päätin viime vuoden syyskuussa jättää Facebookin joksikin aikaa. Kirjauduin ulos kaikista laitteista ja poistin salasanat tietokoneen muistista. Puolen vuoden fb-paaston jälkeen huomasin voivani paremmin ilman jokapäiväistä harmistumista ja tuskastumista. Aikaakin säästyi, koska luettuani uutiset ja vilkaistuani muutaman sivun uudet sisällöt, internetillä ei ollut enää muuta tarjottavaa.
Fabottomuuden suurin haittapuoli on FOMO, fear of missing out. Suuri osa juhlista ja kutsuista esitetään Facebookin kautta, koska “siellä ovat kaikki”. Kutsuja tuli aiemminkin niin paljon, että missasin monia, ilman sosiaalista mediaa missaan kuitenkin kaikki. Onneksi koronan aikana kutsuja ei ole juurikaan tullut.
En voi poistaa fb-tiliäni kokonaan ainakaan tällä hetkellä. Kunnallispolitiikkaa varten minulla on siellä oma sivu ja useat työ- ja yhdistysasiat jaetaan sen kautta. Saan yllättävän paljon töihin liittyvää postia sen kautta. Muistan kuitenkin sanoa, ettei minua kannata sen kautta yrittää tavoitella. Facebookittomuus on ollut kuitenkin niin ilahduttava ja rauhoittava kokemus, että aion jatkaa samalla tiellä.
Mikko Muilu
Kaupunginvaltuutettu, Vihreät