Vuosittainen suvivirsi-keskustelu sai Seinäjoella tänä keväänä aivan uudet mittasuhteet, kun yhden koulun käytänteistä oli tehty valitus.
Sama valitus olisi voitu tehdä monesta muustakin alakoulusta, niin Seinäjoella kuin muuallakin. Monella on sanansa sanottavana tähän soppaan. Mielipiteisiin on kaikilla oikeus, mutta se, mikä pätee, on laki. Sen noudattaminen ei ole mielipidekysymys.
Olen kuullut sanottavan, että on häilyvä raja, koska on kyse kulttuurista ja koska harjoitetaan uskontoa. Opetushallituksen ohjeet kouluille ovat kuitenkin hyvin selkeät. Ongelma keskustelussa on se, että juuri kukaan ei ole niitä ohjeita lukenut, vaan keskusteluihin osallistutaan mutulla.
Uskonnonopetus ei ole enää hetkeen ollut tunnustuksellista, mutta sen puitteissa voidaan tutustua esimerkiksi virsiin ja rukouksiin. Juhlissa saa edelleen laulaa virren tai pari, eikä se tee niistä uskonnollisia tilaisuuksia. Kirkossakin saa koulusta käydä, kunhan ne, jotka eivät sitä halua, voivat jäädä sieltä pois ja heille järjestetään vastaavaa toimintaa. Kyse on hyvin yksinkertaisista jutuista, joiden noudattaminen ei ole vaikeaa.
Se, mistä kouluissa sitten voidaan neuvotella, on se, että minkälaisia yhteisiä tilaisuuksia niissä järjestetään. Jos koulussa on oppilaita, jotka eivät voi osallistua esimerkiksi uskonnollisiin päivänavauksiin, voidaan kysyä, onko niitä järkevää järjestää. Usein samoja asioita voidaan käsitellä ilman uskonnollista viitekehystä. Koulun yhteisten tilaisuuksien yksi merkittävä tarkoitus lisätä yhteisöllisyyttä ja luoda kouluun yhteenkuuluvuuden tunnetta. Minun mielestäni ei ole oikein, että näistä tilaisuuksista osa oppilaista jää ulkopuolelle. Ei liene myöskään millään tavalla järkevää lukea oppilaiden kanssa ruokarukousta päivittäin, jos yksi oppilas joutuu aina silloin poistumaan tilasta. Sitä ei voida pedagogisesti perustella mitenkään.
Olen onnellinen siitä, että meillä on tasa-arvoinen laki, joka takaa kaikille oppijoille oikeuden kasvaa halutessaan ilman mitään uskontoa. Sen myöntäminen ei tee minusta saatanasta seuraavaa ateistia, vaan olen edelleen se ihan sama tapakristitty, kuin ennenkin. Muiden uskonnon tai uskonnottomuuden kunnioittaminen ei vähennä kenenkään henkilökohtaista uskoa tai kokemusta. Jokaiselle varmasti löytyy paikka ja aika uskonnon harjoittamiseen koulupäivän ulkopuoleltakin.
Henna Rantasaari
kaupunginvaltuutettu (vihr)