Pitäisikö sitä tavoitella muuta kuin hyvää asemaa ja omaisuutta? Ihan oikeesti? Millaisia ihmisiä haluaisimme olla tai millaisiksi haluaisimme tulla? Millaista henkistä ja sosiaalista kulttuuria edistämme?
Turvattu toimeentulo on toki yksi hyvän elämän lähde, mutta ei ainoa. Talousvetoisessa ajassamme tyytyväisyys lähisuhteissa on silti keskeinen onnen kivijalka. Oma tasapaino ja toimintakyky pysyvät yllä, kun toimii omien arvojensa mukaisesti ja ihanteidensa suuntaan.
Siellä täällä on alettu puhua hyveistä. Kiinnostavaa! On hyvejohtamis-filosofiaa, positiivista psykologiaa ja pedagogiikkaa. Huomaa hyvä -kampanja havahduttaa siihen, että virheistä ja heikkouksista huomauttaminen voi lamaannuttaa ja vaivihkaa vahvistaa niitä. Pitäisikin vahvistaa luonteenvahvuuksia ja hyvyyksiä, kuten huomaavaisuutta, kiitollisuutta, urheutta, sinnikkyyttä ja innokkuutta. Aina kun voidaan, niin huomataan hyvä. Tämä parantaa myös parisuhteita takuuvarmasti!
Nyt eletään paastonaikaa, joka kehottaa: kevennä, hiljennä ja hiljenny. Voi olla, että vauhdilla eläessä sokeutuu jollekin. Osaammeko varoa paheita? Pystymmekö edes? Mutta ehkä niistä saisi muistuttaa. Kuolemansyntejä (ylpeys, kateus, ahneus, viha, mässäily, himo ja valheellisuus) on sanottu myös sokeiksi pisteiksemme.
Kardinaalihyveitä taas ovat: kohtuullisuus, rohkeus, oikeudenmukaisuus ja viisaus sekä kristillisessä ajattelussa usko, toivo ja rakkaus. Haastetta on siinäkin, että hyveet tulisi pitää yhdessä, eikä kohottaa yhtä yli muiden.
Mitä näistä voisi seurata? Me luterilaiset olemme kovin tarkkoja siitä, että kukaan olisi tekohyvä tai tekopyhä. Voiko se viedä passiivisuuteen hyvän suhteen?
Kouluelämästä perhe-elämään ja kaikkiin yhteisöihin tuntuu nyt kirivän haaste kivasta koulusta, reilusta työelämästä ja kunnioittamisen kulttuurista. Jospa opettelisimme, opettaisimme ja oppisimme hyveitä ja katsoisimme, mitä siitä seuraa!
Eija Harmanen
johtaja
E-P:n Perheasian neuvottelukeskus