Jos tapauksen saaman julkisuuden määrää aletaan soveltaa oikeustuomioiden perusteena, tiedotusvälineet saavat välillistä tuomiovaltaa, joka ei kuulu niille. Rangaistusten määrääminen on tuomioistuinten tehtävä.
Korkein oikeus teki alkuviikolla tärkeän linjauksen Töölön pyöräsurma -jutussa. Oikeus linjasi ratkaisussaan asian saaman julkisuuden vaikutusta rangaistukseen.
Jutussa oli kyse Helsingissä elokuussa 2015 sattuneesta tapauksesta, jossa pyöräilijä suistui pää edellä asvalttiin autoilijan ajettua yllättäen hänen eteensä. Pyöräilijä kuoli saamiinsa vammoihin.
Tapaus nousi isosti otsikoihin ja eli niissä pitkään. Toisin kuin hovioikeus, KKO ei pitänyt juttuun liittynyttä julkisuutta poikkeuksellisena. KKO otti päätöksessään huomioon rikosten luonteen ja vakavuuden sekä sen, että tapaus liittyi muutenkin kiinnostuksen kohteena olleeseen liikkumismuotojen asemaan. KKO ei pitänyt julkisuutta erityisen leimaavana, eikä ottanut sitä huomioon tuomiota lieventävänä seikkana.
Vaikka KKO oli hovin kanssa eri mieltä julkisuuden vaikutuksesta, se piti ennallaan hovioikeuden aiemman päätöksen, jossa pyöräilijän eteen ajanut mies oli tuomittu 2 vuoden ja 8 kuukauden vankeusrangaistukseen muun muassa törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Julkisuuden määrään on vedottu myös vahingonkorvausvaatimuksissa. Näin on toiminut muun muassa miehensä murhaan syyttömäksi todettu Anneli Auer. Valtiokonttori myönsi Auerille noin puolen miljoonan euron korvaukset, joiden korottamista Auer vaati muun muassa julkisuusperusteella. Varsinais-Suomen käräjäoikeus korotti korvausta reilut 20 000 euroa, mutta ei julkisuuden takia. Oikeus oli samaa mieltä Auerin kanssa siitä, että murhajutun julkisuus oli poikkeuksellista, mutta muistutti, että korvausta voidaan maksaa vain vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä.
Julkisuuteen vetoaminen oikeusprosessissa on ongelmallista, koska tuskin mistään löytyy luotettavaa mittaria, jolla todentaa, milloin julkisuus on ollut poikkeuksellista. Millainen määrä otsikoita on kohtuuton? Kenellä on aikaa tutustua median juttuihin ja päättää, onko menty rajan yli? Milloin liika on liikaa?
On ymmärrettävää, että rikoksesta syytetty voi kokea julkisuuden ylimääräisenä rangaistuksena. Sen ei silti saisi antaa vaikuttaa oikeuden päätöksiin. Jos media syyllistyy uutisoinnissaan rikokseen, asia käsitellään erillisessä oikeusprosessissa. Eettisesti toimiva media myös oikoo virheensä.
Jos julkisuuden määrä ja laatu otetaan tuomioistuinratkaisujen kriteereiksi, välillistä tuomiovaltaa liukuu vaivihkaa medialle, joka itsekään sitä tuskin haluaa. Aina sotkuisemmaksi menee, jos myös sosiaalisen median älämölöä aletaan käyttää ratkaisujen perusteena. Some-mouhoamista kun ei hallitse eikä hillitse kukaan.
jussi.orell@lannenmedia.fi
Jussi Orell
