Kolumni Paula Nivukoski

Tunsin itseni jotenkin paljaaksi ennen helmikuussa ilmestyneen esikoisromaanini julkaisua. Vaikka kirja kertoo mukaillen amerikanleskeksi jääneen isoäitini tarinan, olin kirjoittanut kirjaan omia tunteitani, jopa elettyä elämääni.

Kirjoittaessani omat kokemukseni olivat taittuneet ja muuttuneet niin, että ne mahtuivat kirjan maailmaan. Ajattelin olevani luettavissa kirjastani. Minusta tuntui, että olin ripustanut sieluni koivujen väliin pingotetulle pyykkinarulle jokirantaan.