Etelä-Pohjanmaan kesä on täynnä isoja ja pieniä tapahtumia. Harvoin tulee ajateltua, miten paljon työtä niiden järjestäminen vaatii. Hammaskeijut eivät tapahtumia taikasauvaansa heilauttamalla loihdi, vaan niiden taustalla on aktiivinen talkooporukka. Pohjanmaalla tätä työtä pelkäämätöntä ja tunteja laskematonta poppoota kutsutaan kökkäväeksi.
Ilmajoella viikonloppuna järjestetetyt Särkyneen sillan markkinat rakennettiin viiden henkilön voimin. Kolmannen kerran järjestettävät markkinat saivat taas kovasti kehuja. Ei ihme, sillä yleisöä kosiskeltiin työnäytöksillä ja esiintyjillä, joita oli tulitaiturista mystiseen kurkkulaulajaan. Paikalle tulijoille tarjottiin muutakin tekemistä kuin kukkaron nyörien availua. Lapset saivat kokeilla maksutta esimerkiksi jousiammuntaa ja ottaa toisistaan mittaa taistelutantereella samaan malliin kuin Viikingit aikoinaan. Videoita ohjelmanumeroista ja markkinatunnelmasta löydät Eparin Facebook-sivulta.
Moottoriajoneuvoliikenteeltä käytöstä poistetun sillan ympärille kehitetyt markkinat on hyvä esimerkki siitä, mitä pikkupaikkakunnan yrittäjät saavat aikaan yhdistämällä intonsa, taitonsa ja kiinnostuksensa kohteet. Tapahtumaa täydensivät jokilauttaristeilyt ja se, että sillan toisella puolella sijaitsevat Ilmajoen Museo ja Yli-Lauroselan museokahvila pitivät ovensa avoinna. Itse jäin harmittelemaan vain sitä, että ainakaan sunnuntaina keskustan torilla ei ollut yhtäkään kauppiasta, vaikka moni markkinavieras olisi varmasti halunnut ostaa matkaevääksi mansikoita tai herneitä.
Paikalle saapuneet 60 käsitöitään kauppaavaa myyjää ja noin 4 000 markkinavierasta kyselivät jo kovasti, koska tapahtuma ensi vuonna järjestetään. Mikko Ranto, yksi tapahtuman puuhamiehistä, tuottaa pettymyksen kertomalla, että tämänhetkisten ajatusten mukaan markkinoita ei enää tule.
Syynä on se, ettei omia yrityksiään pyörittävien järjestäjien aika ja voimavarat riitä tuottamaan tapahtumaa, jonka valmistelut aloitetaan jo vuodenvaihteessa. Kökkäporukkaa ja tapahtumaa ei kuitenkaan haluta laajentaa, sillä markkinoiden viehätys piilee juuri niiden pienuudessa ja ainutlaatuisuudessa.
Ranto sanoo, että kaksi ensimmäistä vuotta järjestäjät laskivat, paljonko joutuivat maksamaan sitä, että saivat järjestää markkinat. Tänä vuonna he pääsivät ensimmäisen kerran omilleen.
Mitä voisimme tehdä? Särkyneen sillan markkinoilla oli niin paljon näkemistä ja kokemista, että siitä olisi mieluusti muutaman euron maksanutkin. Olisiko pääsymaksu ratkaisu ongelmaan? Saisiko yleisö sen ansiosta jatkossakin leipää ja sirkushuveja?
Teksti Virpi Kupiainen-Ämmälä