Justus ja Elsa ajavat toisiaan takaa, kierivät maassa ja sitten painivat keskenään. 10 kuukauden ikäiset tiibetinterrierisisarukset näkevät toisensa muutaman päivän tauon jälkeen, ja jälleennäkeminen on riemukas – ja vauhdikas.
Justus on Puumalan perheen tuorein perheenjäsen.
– Justus tulee joka aamu kainaloon ja antaa pusuja. Annamme Justukselle rakkautta, mutta se antaa meille enemmän, Sirpa ja Jari Puumala kertovat.
Uuden edessä
Pyhäinpäivänä 2025 seinäjokisten Puumaloiden elämä muuttui. Vierailu Mustasaaressa vei sydämen: tiibetinterrieripennut hurmasivat kävijät heti ensitapaamisella.
Edelliset kaksi kuukautta olivat olleet surullisia. Perheessä pitkään elänyt Viljo-koira jouduttiin lopettamaan, ja menetys oli sydäntä särkevää.
– Sanoin Jarille, ettei tästä tule mitään, olemme vaan tuvassa kaiken aikaa, emmekä lähde edes lenkille.
Sitten Seinäjoki Areenalla järjestettiin kaksipäiväiset koiranäyttelyt, joihin pari meni viimeisenä päivänä. Tarkoitus oli mennä ”vain katsomaan”, minkälaista näyttelyissä on. Sitten he näkivät tiibetinterrierin. Rotu oli heille vieras.
– Kun näimme koiran trimmauspöydällä, mietimme, mikä ihana tuolla on.
Rotu jäi mieleen. Kun pentue löytyi Mustasaaresta, Puumalat lähtivät tutustumisreissulle.
Heti oli selvää, että nyt ollaan jonkin erityisen äärellä. Seuraavana päivänä tuli iloisia uutisia: Justus olisi heidän.
– Kotona tanssimme aivan onnessamme. Tippa tuli silmään, kun saimme koiran meille.
Viikko siitä Justus muutti kotiin.
Osa yhteisöä
Justuksesta tuli välittömästi perheenjäsen. Samalla se avasi Puumaloille oven uuteen yhteisöön ja samanhenkisten ihmisten pariin.
– Justuksen ansiosta olemme saaneet uusia ystäviä, tukea ja turvaa.
Justuksen kasvattaja perusti pentueen omistajille yhteisen Whatsapp-ryhmän, mistä löytyi seinäjokinen Kirsti Saarremaa. Hänen Elsa-koiransa kuuluu samaan pentueeseen kuin Justus.
Puumalat ja Saarremaa näkevät koiriensa kanssa säännöllisesti ja käyvät yhdessä näyttelyissä.
– Nyt meillä on ihana, uusi porukka, johon kuulumme. Olemme saaneet ryhmästä ihanasti neuvoja. Tiibetinterrierit ovat niin erilaisia kuin aiemmat koirat, mitä meillä on ollut, Puumalat kertovat.
– Itselläni on ollut kolme tiibetinterrieriä, eikä koskaan vielä tällaista yhteisöä. Olen valtavan iloinen siitä, että olen saanut aivan ihania ystäviä, Vuonna 2009 ensimmäisen "tibbensä" hankkinut Saarremaa iloitsee.
Tiibetinterrierit ovat eloisia, vilkkaita ja vieraita kohtaan pidättyväisiä. Kun "tibbe" tutustuu uuteen ihmiseen, koirasta saa elinikäisen ystävän, joka ei koskaan hylkää. Ne ovat tavallisesti seurallisia ja leikkisiä aikuisikään saakka.
– Tibbet ovat tosi älykkäitä ja oppivat mitä vain. Komentaminen ja käskyttäminen eivät tosin tepsi. Ne ovat hyvin huumorintajuisia, joten itseltäkin pitää löytyä huumorintajua saamaan oma tahto läpi, Saarremaa vinkkaa.
Turkin hoito on tärkeää
Justus on tuonut mukanaan koiraharrastajan varustearsenaalin. Turkinhoitoa varten Puumalat ovat ostaneet jalallisen pesualtaan, trimmauspöydän, föönauslaitteen, kuljetuskärryt ja harjoja.
– Sampoot ovat kalliimpia kuin omani. Niitä ei saa Seinäjoelta vaan tilaan muualta, Sirpa Puumala nauraa ja jatkaa:
– Nautin turkin hoitamisesta. Turkin harjaaminen ja laittaminen on terapeuttista.
Tiibetinterrierin turkin säännöllinen hoito on tärkeää ja vaatii oman aikansa.
– Tämä on ihana karvakasa. Ei kuitenkaan pidä erehtyä valitsemaan rotua vain sen ihanan ulkonäön takia. Tibbet nimittäin vaativat töitä, Jari Puumala muistuttaa.
– Kun pehmeä pentukarva vaihtuu aikuisen koiran turkkiin, karva huopaantuu ja takkuuntuu erittäin helposti. Aikuisena turkin hoito tavallisesti helpottuu kunhan sitä hoitaa säännöllisesti, Saarremaa sanoo.
Poikkeuksellisen herkkiä
Justus on tuonut Puumaloiden elämään paljon enemmän kuin päivittäiset lenkit. Sen myötä on löytynyt uusia ystäviä, yhteinen harrastus ja rutkasti iloa arkeen.
– Ei meille mikään hiljainen koira sopisikaan. Kyllä meillä pitää olla tällainen, jossa riittää virtaa.
Koiran merkitys näkyy arjessa monin tavoin.
– Se ei tuomitse eikä arvostele, Jari Puumala tietää.
– Vaikka kävisit vain viemässä roskapussin, se ilahtuu aina yhtä paljon, kun palaat takaisin, Saarremaa jatkaa.
Saarremaan mukaan tiibetinterrierit ovat myös poikkeuksellisen herkkiä aistimaan ihmisen tunteita.
– Jos on kipeä tai muuten huono päivä, ne tulevat viereen. Tibbet jotenkin tuntuvat tietävän, milloin niitä tarvitaan.
– En vaihtaisi tätä rotua mihinkään. Vaikka turkin kanssa riittää työtä, se on sen arvoista, Saarremaa päättää.
Tiibetinterrieri ei ole kovin yleinen koirarotu Suomessa. Kennelliiton mukaan rekisteröityjä tiibetinterrierejä on 7 362. Se on Suomen 98. yleisin koira.
Nimestään huolimatta tiibetinterrieri ei ole terrieri, vaan paimentava koira. Rotua on kasvatettu Tiibetin eristäytyneissä luostareissa ja vuoristokylissä.
– Tämä rotu on yli tuhat vuotta vanha. Se on yksi vanhimmista koiraroduista, Kirsti Saarremaa kertoo.
Tiibetinterrieriä on käytetty pihojen ja esimerkiksi lammaslaumojen vahtina. Nykyään rotu tunnetaan pääasiassa seurakoirana.
– Kotona touhutessa Justus on koko ajan mukana. Se on vieressäni ja katsoo, mitä teen. Todellinen seurakoira, Sirpa Puumala kertoo.
– Vaikka tibbet kuinka touhuavat, ne kuitenkin koko ajan katsovat, että lauma on kasassa, Kirsti Saarremaa jatkaa.
Rodun uskotaan olevan Tiibetin alkuperäinen Pyhä Koira.
– Tiibetin luostareissa niitä on pidetty onnea tuottavina. Tibbejä on annettu lahjaksi tuomaan onnea korkea-arvoisille vieraille, Saarremaa tietää.
Tiibetinterrieristä sanotaan, että niissä on kolmasosa kissaa, kolmasosa ihmistä ja vain yksi kolmasosa koiraa.
– Ne ovat notkeita ja itsenäisiä kuin kissat. Niillä on ihmismäinen katse, ja ne osaavat lukea ihmistä, koska niitä on Tiibetin luostareissa ja kodeissa pidetty tasavertaisina perheenjäseninä, joita kohdeltiin kuin lapsia.
– Tibbeä ei voi niin vain käskyttää, sillä ne uskovat tietävänsä asiat paremmin itse. Komentelun sijaan tarvitaan huumoria, Saarremaa huomauttaa.
