Kimmo, Kaitsu ja Hede tietävät, miltä tuntuu jäädä asunnottomaksi. 25 vuotta eri päihteitä käyttänyt Kimmo päätyi kadulle, kun parisuhde kariutui ja kaupungin vuokra-asunto meni alta.
– Rankkaahan se oli. Nukuin rapuissa yöt: Oli kylmä ja piti olla aivan hiljaa, ettei herätä ketään. Yleensä aamuyöstä tuli joko poliisi tai huoltomies häätämään – ei siinä selittelyt auttaneet, Kimmo kertoo.
Parin kuukauden ajan Kimmo asui kaduilla, kunnes hän pääsi asumaan Helsingin Diakonissalaitoksen tehostetun asumisen yksikköön. Samankaltaisen kohtalon kokeneita asuu yli kolmesataa säätiön eri yksiköissä.
– Onneksi sain asunnon. Työntekijä käy jatkuvasti tapaamassa, ja ihan hyvin olen viihtynyt täällä.
Valtaosalla asukkaista on päihde- ja mielenterveysongelmaisia ja pitkäaikaisasunnottomuudesta kärsineitä. Kimmon, Kaitsun ja Heden kohdalla päihteet ovat väistyneet elämässä taka-alalle, mutta moni muu asukas kamppailee yhä päihdeongelmien parissa. Miesten tehtävänä on olla vertaistukena niille, joille päihteiden käyttö on yhä ajankohtaista. He pyörittävät muun muassa asukkaille avointa päihteetöntä Raitis Cafeta.
Neljä vuotta Diakonissalaitoksella asunut Kaitsu suhtautuu päihteistä irti pääsemiseen realistisesti.
– Tämä antaa syyn olla selvin päin ja ehkä tulee paremmin otettua toiset huomioon: Sanomme pieniä kohteliaita huomautuksia toisille, ja saatamme naljailla huumeiden ja päihteiden käytöstä. Jokainen omalla tavallaan lopettaa jos lopettaa. Ei siinä muu auta, toteaa Kaitsu.
Miehet kokevat jopa itse saavansa toiminnasta enemmän hyötyä kuin mitä pystyvät muille antamaan. Vaikka kyse on vertaistukitoiminnasta, Kimmon mielestä työ tuo hyvän mielen lisäksi hieman jännitystä.
– Kyllähän se jännittää mennä jollekin nistille juttelemaan, vaikka kaikkihan täältä tuttuja periaatteessa on, Kimmo toteaa.
Kimmo, Hede ja Kaitsu ovat Helsingin Diakonissalaitoksen ensimmäiset koulutetut vertaistoimijat.
JOHANNA JUUPALUOMA/LÄNNEN MEDIA