Koulukiusatuksi itsensä paljastaa yhä useampi tyylikkään ja itsevarman oloinen nuori, joka on oppinut ilmaisemaan itseään musiikin tai muun taiteen kautta.
Ulospäin kaikki näyttää normaalilta, mutta sisällä myllertää kiusatuksi tulleen trauma. Kyse on herkistä, tuntevista ja massasta poikkeavista nuorista.
Empaattisen ja voimakkaasti tuntevan Luukaksen tarinan kertoi Ilkka-Pohjalainen (9.5.26). Apua haetaan monin keinoin, mutta olemalla hiljaa ja näkymätön voi koulupäivästä selvitä ilman kiusaamista.
Tällainen kiusaaminen jättää sieluun näkymättömiä arpia, jotka johtavat jatkuvaan ympäristön seuraamiseen, painajaisiin ja henkiseen stressiin. Uusi ympäristö, musiikki ja lopulta luotettavat kaverit ovat pelastus.
Vasabladet ja Sofia Stara (9.5.2026) muistuttivat krouvimmasta kiusaamisesta, joissa käytetään nöyryyttävää kuvaamista pitkäkestoisessa väkivaltatilanteesta. Pahimmillaan näistä jää pysyviä ja näkyviä vammoja, jopa hengen lähtö.
Lasten keskinäistä kaltoinkohtelua, kiusaamista, ryhmästä ulos jättämistä, osoittelua ja pilkallista nauramista, nyppimistä, tönimistä, jne. ei pidä sallia.
Eikä kenenkään aikuisen pidä kääntää katsettaan muualle. Pitää uskaltaa puuttua.
”Jotain on vialla, jos koulun käytävällä tapahtuvan kiusaamisen havaitsee ja siihen puuttuu talonmies, eikä ohikulkeva opettaja.” Näin totesin Vaasan kaupunginvaltuuston kokouksessa 4.5.26, kaupungin strategian 2025 seurantaan liittyen.
Nostin esiin muun muassa koulukiusaamiseen liittyvät haasteet. ”Usein kiusaamisen kohteena olevat oppilaat” on yksi indikaattori. Näitä 8.–9.-luokkalaisia lapsia on Vaasassa (2025) 7,4 prosenttia, joka tarkoittaa noin sataa (100) lasta.
Esitin toiveen, että ryhdytään yhdessä toimiin ja selvitetään muun muassa kiusaamisen juurisyitä paremmin ja huomioidaan ne toimenpiteinä tulevien vuosien strategiassa.
Asian esiin nostaminen aiheutti luonnollista kuhinaa opettajavaltuutettujen suunnassa. Me olemme oppineet sen, että jokaisella ammattikunnalla on omaa väkeä koskevassa kritiikissä erityisen ohut sietokyky.
Nytkin kuultiin, että kyllä opettajat juoksentelevat välitunnit valvoen oppilaiden turvallisuutta.
Itse ehdin olla yli 30 vuotta lastensuojelun laitostyössä kohtaamassa näkyvästi ja näkymättömästi kiusattuja nuoria ja niitä, jotka olivat ajautuneet kiusaajiksi.
Kaikista ”kiva kouluista” tai muista aikuisten työkaluista ei näinä vuosina ole ollut juurikaan apua. Samat ongelmat jatkuvat ja vain syvenevät sometuksen myötä. Sitä ei hallitse oikein kukaan.
Siellä, missä ihmiset ovat sosiaalisissa verkostoissa, siellä näyttää olevan kiusaamista aina muodossa tai toisessa.
Erityisen huolissaan pitää olla työyhteisöissä, oppilaitoksissa, kouluissa tapahtuvasta hiljaisesta, henkisestä väkivallasta. Piilokiusaaminen on salattua, salakavalaa, sitä ei aina edes nähdä eikä tunnisteta, kuten tietokirjailija Tiina-Emilia Kaunisto toteaa (I–P 19.4.26).
Pienten lasten kiusaamiseen tai riitatilanteisiin varhaiskasvatuksessa pyritään puuttumaan heti. Raisa Cacciatore (HS 2.5.26) kutsuu sitä ”pisarapuuttumiseksi”, eli tapahtumaan puututaan aikuisen toimesta heti, ketään syyllistämättä, ja asia selvitetään.
Varhaiskasvatuksessa lapsiryhmä on vielä riittävän pieni ja aikuisia riittävästi havaitsemaan riidat ja kiusaamisen.
Kyse on siitä, miten tällainen toimintatapa saadaan jatkumaan perusopetukseen ja toiselle asteelle. Että osataan ja/tai opitaan näkemään kiusaaminen ja pienetkin ongelmat ja puuttumaan niihin heti.
Tilanteesta ohi käveleminen kertoo, miten helppoa on sulkea silmänsä, ja kiusaamista ei ole!