Vain harva Vaasan kissatalolle tuoduista pennuista syntyy hyvissä olosuhteissa, kotona. Meidän pentumme ovat ulkorakennuksen välikattoon tai vintille, romujen alle syntyneitä.
Kissatalon väki on purkanut monta välikattoa ja kiikkunut tikapuilla. On pelätty, itketty, iloittu, ja omistajia on yritetty harhauttaa pentujen pelastamiseksi. Sinne yläilmoihin on patistettu kissatalon vapaaehtoisista kaikista laihimmat ja notkeimmat, ne jotka mahtuvat pienestä aukosta sisään.
Omistajat usein ovat tietoisia kissoista, mutta eivät välitä.
”Kyllä se naapurin metsästäjä sitten syksyllä ne mielellään pientä korvausta vastaan ampuu. Ne emot, viime kesän keskenkasvuiset ja tämän kevään taaperot”, he ajattelevat.
Emo-raukka kiertelee pesäpaikkaa kuin kalastuksen valvoja rantoja ja yrittää kaikkensa pelastaakseen jälkikasvunsa. Emon esiin kantama ruokavalio on kuin keskitysleirin menu: yksi kuollut hiiri.
Jaa se sitten viidelle nälkäiselle pennulle ja syö jäljelle jäänyt häntä itse.
Näiden kissojen oikeudesta elämään olemme taistelleet. Puhumalla ja rukoilemalla olemme joitain kissapoppoita saaneet pelastettua siltä naapurin pyssyltä.
Nälkäinen kirppusirkus
Jokunen viikko sitten Vaasan kissataloon tuotiin maaseudulta sekalainen sakki emoja, viime vuoden pentuja ja tämän kevään 4-viikkoisia palleroita. Kaaos oli kauhea.
Piti saada koko nälkäinen kirppusirkus ruotuun ja pennut oikeille emoille. Piti hommata kaikille ruuat, alustat ja hiekkalaatikot. Piti madottaa kissat, häätää korvapunkit, ynnä muuta.
Tällaisissa tilanteissa miettii, olisiko purjehtimisen harrastaminen sittenkin mukavampaa.
Joku runoilija on joskus viisaasti sanonut: ”Ei kissoja lähetetty maapallolle ihmisten seuraksi, ne karkotettiin tänne.”
Aratkin kissat saavat kodin
Vaasan kissatalossa meillä on paljon arkoja kissoja.
Se hyväntuoksuinen, kesy pullataikina, joka kellii ja kehrää sylissä venytyksistä ja vaivauksista piittaamatta, haetaan heti uuteen kotiin. Hyvä niin.
Olemme iloisia myös siitä, että arkoja kissoja on lähtenyt uusiin koteihin paljon. Niitäkin kissoja on otettu lemmikeiksi, joilla on vähän enemmän särmää ja haastetta elämässä ja joille yhteiselon autuus ei tunnu heti löytyvän. Niillekin on löytynyt koti.
Moni perustelee kissan ottamista kotiinsa sillä, että ei sen tarvitse sylikissa olla, se kelpaa sellaisena kuin se on. Sehän meidät valitsi.
Tällaista asennetta ja mieltä me kaipaamme.
Kirsti Koivula