Joulukuun alkupuolella, kun talven pakkaset paukkuivat kovimmillaan, ajeli eräs mies moottoritietä pitkin kohti Vaasaa.
Maalahden liittymän kohdalla mies havaitsi tien sivussa pienen mytyn. Mytty oli osittain lumen peitossa ja aivan jäinen. Oliko se lapanen?
Mystinen löydös osoittautui pieneksi kissanpennuksi. Pentu ei jaksanut enää liikkua, se vain makasi kyljellään. Se oli pissannut ja kakannut alleen. Jätökset olivat jäätyneet kiinni sen häntään ja mahan alle.
Tärisevä ja alilämpöinen pentu tuotiin Vaasan kissatalolle. Laiha se oli ja haisi navetalta. Ikää oli ehkä neljä kuukautta.
Tassujen polkuanturat olivat paleltuneet, samoin korvanlehdet. Häntä oli puolesta välistä poikki, ja hännän loppupää roikkui halvaantuneena.
Korvat olivat täynnä punkkeja ja ylähengitystie-infektio vaivasi. Noita diagnooseja kertyi yhdelle pennulle vähän liikaakin, mutta Moottoritien Mauritz osoittautui kuitenkin oikeaksi sisupussiksi ja taistelijaluonteeksi.
Mauritz sai kodin
Mauritz käytettiin Seinäjoen eläinsairaalassa hoitoa saamassa, eikä mennyt montaakaan päivää, kun se jo leikki.
Ikuiseksi arvoitukseksi jää, mistä se oli tienposkeen joutunut.
Se pääsi kotihoitoon erääseen perheeseen, jonne se myös jäi. Mauritzista on tullut varsinainen lellikki, ja se saa paljon enemmän huomiota kuin perheen muut kissat, mutta ehkä se on sen ansainnut.
Mennyt elämä on muisto vain, eikä se sillä päätänsä enää vaivaa. Sen aika ei ollut vielä lähteä taivaan kotiin, vaan se pääsi jouluksi ihan oikeaan kotiin.
Toivottavasti se näkee vielä monta hyvää joulua rakastavien ihmisten ympäröimänä.
Maalaisserkku kaupungissa
Eräs kissa tuotiin Raippaluodosta Vaasan Kivihakaan eläinlääkäriin kastroitavaksi, mutta se karkasi kuljetuskorin luukun pettäessä. Vain punainen häntä vilkkui, kun kissa paineli Plantagenin taakse syksyiseen metsikköön.
Kissahan oli kiva ja kesy, mutta täysin maalainen. Näin luonnehtivat sitä omistajat, jotka meille hädissään soittivat.
Kohtalo puuttui pienellä viiveellä peliin. Kului kolmisen kuukautta, ja alkoi kantautua tietoja, että joku ystävällinen ja kiva, punainen, leikkaamaton kolli pyrki Suvilahdessa asuntoihin nälissään sisälle. Joku antoi ruokaa, joku ei.
Uskokaa tai älkää, tämä kissa oli se sama raippaluotolainen, joka oli ottanut hatkat Kivihaassa kolme kuukautta aikaisemmin. Kuka osaisi tämänkin reittivalinnan Kivihaasta Suvilahteen selittää? Voi sitä riemua, kun perhe sai lemmikkinsä takaisin kotiin!
Jos vapaaehtoistyö kissatalolla olisi pelkkää kurjuutta ja kauheita kissakohtaloita, eihän sitä kukaan jaksaisi. Oman mausteensa tuovat ne sadat onnelliset kohtalot ja jälleennäkemiset, joita vuosien varrella on eteen sattunut.
Kirsti Koivula
