TARINOITA
Kissarintamalla kesä on ollut hämmästyttävän hiljainen. Löytökissoja on tullut vähemmän kuin ennen. Pentueita emoineen on löytynyt vain muutama. Suuntaus on hyvä. Onko valistus mennyt perille? Tuleeko meistä tarpeettomia?
Isolahden kissatalolla on noin 50 aikuista kissaa, joka on historiallisen vähän. Historiallinen tilanne on myös pentujen osalta. Vain 14 pentua ja muutama emo, ja syksy on jo pitkällä. Tavallisesti pentujen suhteen satasen raja on paukkunut rikki jo heinäkuussa.
En silti usko, että tästä maailmasta kodittomat kissat loppuvat. Tämä on todennäköisesti vain tilastollista harhaa. Jo jouluna talo voi olla niin täynnä, ettei joulupukki joukkoon mahdu.
Kolmen kopla Maalahdesta
Maalahdessa eräs koditon kissa oli kierrellyt maalaistaloa jo pidemmän aikaa. Talon isäntä oli sitä ruokkinut. Sinne, mistä ruokaa saa, ne kotia vailla olevat tuppaavat jäämään. Syyskuun saavuttua emo sitten toi pihapiiriin kolme pentua, ruokapaikoille syömään.
Pennut olivat noin 14–15 viikkoisia, ja sukuloimassa ollut talon tytär sai ne houkuteltua herkkupaloilla kissojen muoviseen kuljetuskoriin. Käsin niitä ei olisi kiinni saanut.
Alkoi Miljan, Matildan ja Mikon matka kohti Vaasaa. Emo oli siinä vaiheessa kadonnut teille tietymättömille.
Kolmikko ei ole ollenkaan toivoton tapaus. Nämä pennut eivät olleet lainkaan sitä sorttia, että miksi olla hankala, kun pienellä vaivalla voi olla täysin mahdoton.
Ei, sen sijaan ne päättivät sopeutua. Kun sopivan rauhallisesti lähestyi ja antoi jotain hyvää syötävää sormenpäällä, herkku hävisi ja sormikin saattoi säilyä lähes vahingoittumattomana. Silittääkin sai hyvänä päivänä.
Rokotusten, sirunlaiton ja madotusten jälkeen kolmikolle aletaan etsiä koteja.
Mamman kohtalo on vielä auki. Loukkuja on viety Maalahteen. Eihän sitä sinne voi jättää talven armoille. Pian siellä on sata uutta miljaa ja matildaa.
Uuden kissatalon avajaiset
Uuden kissatalon avajaisia vietettiin syksyllä 5.9. Tunnelma oli katossa ja kutsuvieraita riitti. Pöydät notkuivat herkusta.
Juhliin kutsuttiin etenkin heitä, jotka olivat meitä kaikin tavoin pitkässä taloprojektissa tukeneet lahjoittamalla mesenaattikeräykseen tai muutoin edesauttaneet toivottomassa taistelussa byrokratiaa vastaan. Kiitos kaikille meitä tukeneille.
Draamalta ei avajaisissakaan vältytty. Kesken juhlinnan oveen koputettiin ja oven takana seisoi pariskunta pahoin loukkaantuneen kissan kanssa. Kissa makasi kuljetuskorissa, tuskin jaksoi päätään nostaa. Epäiltiin sen pudonneen parvekkeelta.
Kissa tarvitsi pikaista eläinlääkäriapua. Kuka lähtee lauantai-iltana Maalahteen kissaa viemään? Siellä oli lähin päivystys eläimille. Pikainen kyselykierros ja kuski löytyi.
Kissa oli jo vanha ja muutenkin sairas ja jouduttiin vakavien putoamisvammojensa vuoksi päivystävän eläinlääkärin päätöksellä lähettämään sateenkaarisilloille.
Vieraat hämmästelivät. Voiko tämä tämmöistäkin olla? Joo, voi. Ei kissatalon arki ole pelkkää juhlaa.