Päätös uudesta kissatalosta Isolahteen on vihdoin tullut.
Odotimme hallinto-oikeuden ratkaisua naapureiden tekemään valitukseen kaksi vuotta. Ratkaisu oli kuin märkä rätti vasten kasvoja.
Valitus meni läpi, ei tule kissatalon muuttoa Isolahteen.
Taloa remontoitiin huolella, rakkaudella ja vaivoin hankituilla rahoilla. Kaikki harkittiin tarkoin.
Materiaalit sisälle valittiin sitä silmällä pitäen, että sisätilat olisi helppo pitää puhtaana, vaikkahan päästäisit letkulla vettä seinään. Jäte-astioiden tyhjennys suoritettaisiin useamman kerran viikossa hajuhaittojen ehkäisemiseksi ja läheisen Mini-Mossenin edustalla olisi iso parkki-alue meidän vierailijoillemme.
Mutta, näitä seikkoja hallinto-oikeus ei ottanut huomioon.
Kissat ovat hiljaisia
Hallinto-oikeus nieli kakistelematta olettamukset siitä, että kuitenkin luultavasti hajuhaittoja tulee, oletettavasti kissat houkuttelevat jyrsijöitä paikalle, mahdollisesti liikenne tukitaan ja meluhaittakin tulee olemaan ilmeinen ja luultavaa on, että kiinteistöjen arvo koko Isolahdessa laskee meidän takia.
Meluhaitoista mielenkiintoisen tekee se, että meillä ei ole edes radioita kissatalolla.
Ja jos olisi, tuskin kissat niitä osaisivat päälle laittaa. Hiljaisempaa sakkia kuin kissat ei ole.
Valituksen mukaan tuulen suuntakin on Isolahdessa aina sama vieden katkun kissatalolta Isolahdentien suuntaan aiheuttaen asukkaille tarpeetonta haittaa.
Mutta tässäkin asiassa etenemme kuin mummot lumessa: mennään eteenpäin.
Kissoja emme jätä.
Varpu on selviytyjä
Muutama kuukausi sitten Vöyriltä tuotiin meille kissa.
Kissa oli maannut tiellä väistämättä autoja. Lumi vaan pöllysi, kun autoilijat olivat sen ohittaneet kiertäen. Kukaan ei pysähtynyt.
Eräs paikalle osunut pariskunta huomasi kissan ahdingon ja pysäköi tien laitaan. Yllättäen kissa raivasi tiensä pölisevän lumen seasta ja hyppäsi pariskunnan autoon, aivan kuin ilmoittaakseen, että te muuten autatte nyt minua.
Se ei jäänyt hankeen itkemään, vaan oli päättänyt selviytyä. Niin Varpu-mummon tie Vaasan kissatalolle alkoi.
Varpu muistutti leijonaa
Varpu osoittautui vanhaksi. Eläinlääkäri arvioi iäksi noin 15 vuotta. Hampaat olivat aika hyvässä kunnossa, samoin veriarvot.
Turkki oli kauttaaltaan niin paksun paakkukerroksen peitossa, että se jouduttiin ajelemaan päätä ja hännänpäätä lukuun ottamatta kokonaan pois. Varpu muistutti sen jälkeen lähinnä leijonaa.
Röntgenkuvissa sen kropasta löytyi kolme koteloitunutta haulia. Sitä oli ammuttu, luultavasti ilmakiväärillä.
Tuo sitkeä muori oli menettänyt yhdeksästä kissanelämästään kaksi.
Toinen jäi sinne tienposkeen ja toinen menetettiin ammuttuihin luoteihin. Jäljellä on vielä seitsemän, yhtä monta kuin sillä hyvässä lykyssä on elinvuosia.
Rohkea Varpu etsii loppuvuosikseen hyvää kotia. Toivomme, että sen määrätietoisuus ja sinnikkyys palkitaan.
Kirsti Koivula
