Luterilaisen kirkon ja valtion suhde on ollut läheinen Agricolan ja Kustaa Vaasan ajoista alkaen. Valtiokirkon papisto edusti rahvaalle tutuinta esivaltaa. Kirkon ja valtion lait ja arvot olivat sopusoinnussa.
Parhaillaan lakien tulkinnat poikkeavat kahdessa kohdassa. Toinen koskee homoparien kirkollista vihkimistä, toinen suhtautumista turvapaikanhakijoihin, joiden hakemus on todettu perusteettomaksi, mutta eivät halua poistua maasta.
Periaatteellisesti isoja asioita. Velvoittaako maallinen laki kirkkoa muuttamaan ikiaikaista avioliittokäsitystään? Saako kirkko vastustella viranomaisten ja tuomioistuinten lainvoimaisten päätösten toimeenpanoa?
Kansankirkkoon kuuluu yhä niin suuri osa (73 %) väestöstä, että sen odotetaan yleisesti seurailevan maallisen lainsäädännön muutoksia, kuten tasa-arvolakia ja sukupuolineutraaliksi muutettua avioliittolakia.
Pienemmiltä kirkko- ja uskontokunnilta ei odoteta samaa. Ei yleinen mielipide vaadi tai painosta katolisia, muslimeja tai juutalaisia vihkimään homoja pareiksi tai naisia papeiksi.
Mielet kirkossa jakautuvat. Sekä papistossa että maallikkojäsenistössä toiset lukevat Raamattua niin kuin siellä sanotaan ja toiset löytävät toisesta kohdasta avarampia tulkintoja.
Ongelmallisinta on, että monet papit, ainakin yhden piispan avoimesti rohkaisemina, ilmoittavat vihkivänsä homoja, sanoivatpa piispainkokoukset tai kirkolliskokous mitä lystäävät.
Jos niskuroivia rangaistaan, he vetoavat varmasti myös ja varsinkin sukupuolineutraaliin avioliittolakiin. Ei epäilystäkään, kenen puolella media pauhaisi ja mitä tapahtuisi erotilastoissa.
Kirkon johto tekee varmasti parhaansa löytääkseen siedettävän kompromissin, kunnes mielet ovat kypsyneet muutokseen. Sallimalla ”väistyminen” naispappeutta vastustaneille siirrettiin ongelmaa, eikä sitä enää juurikaan ole.
Yksi ulospääsytie olisi, että kirkko luopuisi vihkimisoikeudestaan, jolloin kirkkohäillä ei olisi enää juridista merkitystä. Niinhän monessa maassa on: ensin kaikille maistraatissa siviilivihkiminen, sitten kirkkoon ne, jotka haluavat. Homoparien vihkiminen muuttuisi kirkon omaksi asiaksi, josta ei voisi enää lainvastaisesta syrjimisestä syyttää.
Valtiokirkon perujahan pappi vihkivänä viranomaisena on. Mutta vaikeaa ja ikävää olisi pitkästä perinteestä luopua.
Protestanttista kirkkoamme odottavat reformaation juhlavuoden kynnyksellä monet protestit. Valitettavasti tavallisin tapa protestoida on erota.
Arkkipiispa kertoi keväällä, että kirkko suojelee ilman turvapaikkaa jääviä ja vakuutti, että kirkkojen ovet eivät ole hädänalaisilta suljetut. Moni hämmentyi. Alettaisiinko kirkkoturvan nimissä piilotella paperittomia ja haitata poliisin työtä?
Niin ei ole, vakuuttavat piispat. Lakia noudatetaan ja toimitaan yhteistyössä poliisin ja muiden viranomaisten kanssa.
Hyvä, että selvennettiin ja enemmänkin saisi. Kirkkoturva on vanha hyvä periaate, mutta vaikeasti tulkittavissa. Siinä, mitä se voi tarkoittaa suhteessa laittomasti maassa oleskeleviin tai sellaisiksi aikoviin, Paula Risikko on korkeampi auktoriteetti kuin Kari Mäkinen.
Kari Hokkanen
Kirjoittaja on professori ja Ilkan entinen päätoimittaja.