Kesäloman loputtua olemme puolisoni kanssa tehneet viikonloppuisin päiväretkiä paikkoihin, joita tuttavamme ovat suositelleet. Monet kohteet sijaitsevat niin syrjässä, ettei niissä piipahdeta ohikulkumatkalla, vaan visiitille on lähdettävä ihan varta vasten.
Hyvä esimerkki on Närpiössä mutkaisen kylätien varrella sijaitseva kasvihuoneravintola, jonka noutopöydän ääreen on usein pitkä jono. Linds Kök -niminen paikka on saanut jopa kansainvälistä huomiota: Matkailujätti Lonely Planet on lisännyt paikan suosittelemiensa ruokapaikkojen listalle. Jenkkisivusto Thrillist puolestaan on rankannut sen koko Suomen kiinnostavimmaksi ravintolaksi.
Kasvihuoneravintolassa on trooppinen tunnelma. Palmut huojuvat myös Pramian viinatehtaalla Kurikan Ilvesjoella. Paikan erikoisuus on sisätiloihin rakennettu lomaparatiisi, jossa voi istahtaa rantatuolille ja upottaa varpaat vaaleaan hiekkaan.
Rannalle voi tilata alkoholijuomia. Ne valmistetaan samalla tontilla. Vaikka tehtaanmyymälä sijaitsee syrjässä metsän keskellä, siellä riittää kesäisin asiakkaita aamusta iltaan.
Piilossa on myös Kurikan Lakkitehdas. Yrityksen nimestä huolimatta Panttilan kylässä ei valmisteta hattuja, vaan olutta, lonkeroa ja pitsaa. Kokonaisuuteen kuuluu lakkitehtaan ajoista kertova näyttely.
Paikan omistaja Juha Ollilla ihmettelee kysymystä siitä, onko hän ajatellut vaihtaa yrityksen nimen vastaamaan nykyistä yritystoimintaa. Miehen mukaan siihen ei ole aihetta: Samassa paikassa on valmistettu päähän meneviä asioita jo vuodesta 1899.
Lakkitehdas mainostaa myyvänsä maailman parasta pannupitsaa. Sitä ei silti tyrkytetä. Etsin menua yrityksen verkkosivulta, mutta löydän sen aivan jostain muualta. Ruokalistaa lukiessa naurattaa. Chiliä ja jalapenoa sisältävää pitsaa kutsutaan Puonräjäyttäjäksi. Yhden nimi on Karvalakki ja toisen Nahkahanska.
Pakkohan pitsoja oli lähteä maistamaan. Oikea risteys löytyi, kun huomasimme ojassa, paksussa heinikossa Kurikan Lakkitehtaan kolhiintuneen kyltin. Ei minkäänlaista mainintaa ravintolasta, joten ainakaan satunnainen ohikulkija ei paikalle löydä. Me käännyimme kuoppaiselle tielle, joka vei parhaat päivänsä nähneen teollisuusrakennuksen pihaan.
Keltainen rakennus oli masentavan näköinen. Sen seinät olivat likaiset, pinnat rapistuneet ja tummien ikkunoiden rivistö aavemainen. Vain parkkipaikallinen autoja vahvisti meidän olevan oikeassa paikassa.
Isännän mukaan mainoksia tai opasteita ei tarvita, sillä perjantaisin ja lauantaisin auki oleva ravintola kerää väkeä tungokseen asti. Myyntiennätykset paukkuvat tämän tästä. Toissa viikonloppuna leivottiin 691 pitsaa.
Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että jos kokemus tai myyntiartikkeli on tarpeeksi kiinnostava, yrityksen sijainti tai sinne olevan matkan pituus eivät ole asiakkaille esteitä. Seinäjoella moni kuitenkin tuntuu ajattelevan, että ollakseen rahavirtojen saavutettavissa yrityksen on sijaittava ihan Keskustorin laidalla.