Elettihin kevättalavia 2015. Ajelimma viisvuatiahan flikkani kans kirkonkylälle mukavaa neuvolatätiä frookaamahan, olishan meillä vuatuunen neuvolatarkastus eres. Siinä ne touhas omahan tahtihinsa: piirtelivät, mittasivat, puntaroottivat, kertoovat tarinaa ja lopuksi kaimani laittoo notkian likan voimistelohon.
Sitten harjaantunehen ja laajan kokemuksen omaavan terkkarin silimä havaatti jotakin outua. Hikikarpaloota kuivattaes soviimma, jotta tuumma kolomen viikon päästä uurestansa, silloon olis lastenlääkäri taloos.
Avoomin miälin hurahutimma paikalle ja likalle pääasia oli se, jottei pistettääsi. Lupasin, jottei sua ny elämäs ensimmäästä kertaa ruveta reijittöhön.
Tutulle terkkarille riisuttihin paita pois ja asia oli selevä, neirillä oli skoljoosi eli selkärangan kiärtymä. Lääkäri vahavisti riaknoosin ja lähete Vaasahan fysioterapeutille lähti matkahan.
Posteljooni toi aijan kaupunkihin ja eiku ettimähän, mihinä tälläänen paikka on. Perillä tutuustuumma skoljoosimittarihin, jolla mitattihin mutkien kulumia iliman jotta olisivat suaristunu ja sillä siunaamalla lähetes keskussairaalahan.
Loppukesästä painelimma sitten oikeen korkiahan sairaalahan läpivaalaasun kautte. Lääkärisetä kertoo meille, mitä astelukuja kuvasta löytyy ja mitä ne pitääs olla. Näkisimmä kolomen kuukauren päästä uurestansa. Flikkahan oikeen venähti tuana aikana ja asteluvut verettihin heti kerta heitolla 9 astesta vintturampahan. Ei auttanu, ku toreta jotta Nääsvillestä eli Tamperehelta hakisimma seuraavaksi vauhtia.
Se on kuulkaas ouroksesta suuri ja sekava laitos. Ei muutaku aulas heti oppahan juttuuhin ja olihan se liikkuminen helppua ku pääsi jyvälle.
Lääkäri-täti oli aivan unelma lapselle! Teki sitä sun tätä ja niin meille tulis uusia aikoja ja följyhyn jäi Skoljoosi-Josefiina.
Muutaman viikon päästä körryyttelimmä taas 3,5 tuntia tutustumahan Pirjon saloohin. 20 minuutin visiitin tuloksena oli flikasta millintarkkoja mittoja ja tilaus lähti rapakon taa. Korsetin aihio tulis Bostonista.
Ny oomma aijanlaskus maaliskuus 2016 ja jäisimmä neljäksi vuorokaureksi Tamperehelle. Ensimmäänen päivä oli kirutusten ja huutojen säestämä päivä, nukutukses makneettikuvaa.
Flikka törkys ja seuraavan päivän aikataulu oli selevillä, alakoo uus tutustuminen potilashotellin kujeehin. Pienelle neirille oli hotellihuanes ja se muukin elämä elämys. Ehtoolla otimma suunnan pihalle, kiärrimmä hämärän huitehis pualiskan sairaalan ympäristöstä. Iltapalan nautiimma oikeen seisovasta pöyrästä ja suihkun kautta yäpairat niskahan ja me akat päinsä köllötimmä sänkyn päällä ja viätimmä laatuaikaa! Seuraavana aamuna korsetin tuunaus alakoo.
Koesovituksia, kävelyä sovittamista, mittaamista, ulokoolua, sovittamista ja saimma sisähänajohon koko kapistuksen. Ehtoolla pitääs pystyä pitöhön kolomisen tuntia ja sitten tarkasti kirjata mihinä olis painokohorat. Blonri-äireellä välähti: miksi kirijoottaa, kun nykypäivänä meillä on jos jonkinlaanen värkki, millä saarahan kuvia. Ei muuta ku flikka petin päälle ja palapalalta noukittihin epäkohtia.
Aamulla saimma jättää hyvästit hotellille, koska seuraava yä pitääs pystyä nukkumahan koko yän ”puristuksis” ja se tapahtuus osastolla. Apuväliteknikko Pirjo hio, sahas, lyhenti, pyäristeli ja jynssäs korsetin siihen mallihin, jotta sillä pärjääs. Flikka nukkuu yänsä ku tukki, ei valituksia, eikä rutinoota ja niin saimma aurinkooses kevätsääs ajella kohti Pohojanmaata.
Neirillä on pitkä pinna, sisukas hoirettava pitää korsettia 23 tuntia vuorokaures, iliman rutinoota ja valituksia. Suihkus vilovootellahan välis, paitaa viärähän jähtymähän ja eikun yritetähän jumpata kärrynpyöristä alakaen. Arki sujuu tällä 6-vuatiahalla kaikesta hualimata, tärkiää on jotta iho kestää sillä hoito jatkuu monta vuatta.
MERJA RINTAMÄKI