Robin Khalifalle oli pitkään selvää, että hän haluaa käydä Suomen armeijan heti kun mahdollista. Tammikuusta kesäkuuhun Khalifa suoritti asepalveluksensa Porin prikaatissa Niinisalossa komppaniansa ainoana tummaihoisena miehenä.
Wasa Royalsissa amerikkalaista jalkapalloa pelaava Khalifa sai armeija-aikana hyviä kavereita, mutta joutui kokemaan myös ihmisten ennakkoluuloja. Esimerkiksi mönkijäkuljettajakurssin aikana Khalifa ei päässyt kertaakaan ajamaan. Syystä tai toisesta mönkijöitä ei koskaan riittänyt hänelle.
Kokemuksistaan Khalifa selvisi järkähtämättömän tyyneyden avulla.
Maahanmuuttajataustaiset nuoret miehet kutsutaan Suomen asepalvelukseen seuraavana vuonna sen jälkeen, kun Suomen kansalaisuus on myönnetty. Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntien alueilla tällaisia henkilöitä on vuosittain 30–50.
Khalifa kertoo, että kaikilla ei motivaatio riitä asepalvelukseen.
– Itselläni on tunne, että olen valmis puolustamaan Suomea.
Sudanilaislähtöinen Robin Khalifa ajattelee, että paras tapa sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan on elää maan tavalla.
– Monet maahanmuuttajat haluaisivat yli kaiken tehdä töitä, mutta eivät saa työpaikkaa. Turhautumista seuraa laiskuus ja pahimmassa tapauksessa rikolisuus.
– Itse ajattelen niinkin, että olisi parempi, että rikoksia tekevien ulkomaalaisten tilalle tuotaisiin niitä, jotka haluavat tehdä työtä.
Kristittyjen vainoista Sudanista perheensä kanssa selvinnyt Khalifa tietää, että suurimmalla osalla Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista on taustallaan hyvin rankkoja kokemuksia.
– Minulle tämä on paratiisi maan päällä.
Lue Khalifan ajatuksia lisää keskiviikon lehdestä.
ELINA PAJUNEN