Näin Itämeripäivänä (27.8.) on syytä muistuttaa, että Itämeri on yksi maailman herkimmistä merialueista.
Rehevöityminen näkyy aina kesäisin uutisissa mökkiläisten riesana olevina sinileväkukintoina, mutta pinnan alle jää näkymättömiin happikatoa ja muutoksia ekosysteemissä.
Itämeren ravinnekuormitusta on jo onnistuttu vähentämään merkittävästi esimerkiksi jätevedenpuhdistukseen tehdyillä investoinneilla.
Vaikeammin ratkaistavaksi on jäänyt maatalouden hajakuormitus. Itämeren suojelusta vastaavan, valtioiden välisen Helcom-yhteistyöelimen mukaan maatalous aiheuttaa noin 45 prosenttia Itämereen päätyvästä typestä ja 30–45 prosenttia fosforista.
Ruoantuotantoon tarvittavista ravinteista osa huuhtoutuu lähes väistämättä pelloilta vesistöihin. Sieltä se päätyy lopulta Itämereen, jossa ravinteet ruokkivat sinilevän kasvua ja rehevöitymistä.
Ravinteiden huuhtoutumista voidaan kuitenkin vähentää esimerkiksi talviaikaisella kasvipeitteisyydellä, kosteikoilla, suojavyöhykkeillä, täsmälannoituksella ja ravinteiden kierrätyksellä. Suomessa hyviä tuloksia on saatu myös esimerkiksi peltojen kipsikäsittelystä.
Ratkaisuja on, mutta miksi niitä ei hyödynnetä enempää?
Viljelijältä on vaikea vaatia jatkuvasti uusia ympäristöinvestointeja tilanteessa, jossa tuotannon kannattavuus on jo valmiiksi tiukalla.
Ympäristötoimen kustannus voi jäädä yksittäiselle tuottajalle, vaikka puhtaammasta Itämerestä hyötyvät kaikki. Siksi tarvitsemme mukaan koko ruokaketjun.
Tulevaisuuteen kestävän ja elinvoimaisen ruokaketjun rakentamiseen voivat osallistua niin elintarviketeollisuus, kauppa, rahoittajat kuin suuret ruoan ostajatkin.
Pitkäaikaisilla hankintasopimuksilla, ympäristötoimista maksettavilla lisillä ja investointien yhteisrahoituksella voitaisiin tehdä ravinnekuormituksen vähentämisestä viljelijälle kustannuksen sijaan kannattava investointi.