En ole kesäteatterin ystävä. Kun tien päällä tulee vastaan aiheeseen liittyvä mainos, en ainakaan pudota ajonopeutta.
Minulle sana kesäteatteri loihtii mielikuvan tuskaisasta puskafarssista, jota pitää seurata selkänojattomalta penkiltä sadetakki päällä. Draamaan eläytyminen syntyy hauraasta toiveesta, että kaikki muistavat vuorosanat ja että huumori pysyy voittopuolisesti Spede-rajan yläpuolella.
Kesäteatterin lisäksi en ole koskaan oikein lämmennyt musikaaleille. Taustalla on jo varhaisella iällä koettu hämmennys, kun katsoin televisiosta Chitty Chitty Bang Bang -nimisen lastenelokuvan. Olen nähnyt kyseisen taideteoksen vain kerran, silloin ekaluokkalaisena, mutta tunnusrallatus hiipii synkkinä hetkinä tajuntaani edelleen.
Näin siis aikaisemmin. Kuten parhaiden ennakkoluulojen kohdalla usein on, kesäteatterinuivuuteni taustalla oli nolla nähtyä esitystä.
Muutos tuli tänä kesänä, kun kävin katsomassa Ylioppilasteatteri Rampin Neljä ystävää -näytelmän Bock’s Cornerin sisäpihalla. Kaiken lisäksi kyseessä on nimenomaan musikaali.
Esityksessä toimi kaikki. En tiedä, millä luvalla varsin nuori tekijätiimi tekee jälkeä, josta monet kuukausipalkalla tehdyt ammattilaisproduktiot voisivat hakea oppia.
Neljä ystävää rakentuu Vaasan oman Klamydia-yhtyeen kappaleiden varaan, mutta ei kuitenkaan kerro kyseisestä bändistä.
Resepti ei ole helppo. Kirjailijana ihailin erityisesti käsikirjoitusta, joka onnistui yhdistämään sekä Vesku Jokisen tekstien huumoripuolen että vakavammat teemat ilman, että sauma nauroi mistään kohdasta. Kolumnin merkkiraja estää nimeämästä kaikkia esityksessä loistaneita, sillä pitäisi listata käytännössä koko tiimi. Nostettakoon nyt kuitenkin edellä mainitusta syystä esiin käsikirjoittaja-ohjaaja Pyry Keto.
Suomen harrastajateatteriliitto on hakemassa suomalaista kesäteatteria Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Rampin esityksen perusteella en pistä ollenkaan hanttiin.
Siinä missä ammattilaisproduktiot ovat yleensä teknisesti puhtaampia, harrastajavoimin toteutetut esitykset voivat varmasti tulla lähemmäs katsojaa puhtaalla vilpittömyydellään ja loistaviin tyyppeihin perustuvalla roolituksellaan.
Mistään marginaalisesta ilmiöstä ei myöskään ole kyse, sillä Suomessa kuulemma toimii noin 700 kesäteatteria, joista valtaosa pyörii talkoohengellä.
Neljä ystävää -musikaali pyörii Bocks Cornerissa vielä 17.8. asti. Suosittelen kaikille, varsinkin kaltaisilleni ennakkoluuloisille.
Kirjoittaja on vaasalainen kirjailija.