Australian kansalaiset Tuula ja Esa Peltola ovat rakentaneet Teuvan Perälänkylään uuden hirsitalon, jossa he viettävät puolet vuodesta.
– Olemme muuttolintuja. Tulemme keväisin ja lähdemme syksyisin, he kuvailevat.
– Tämä on Tuulan kotipaikka, ja meidän on täällä hyvä olla. On kiva, kun meillä on oma pysyvä tukikohta Suomessa, sillä olemme aiemmin asuneet vähän toisten nurkissa, Esa sanoo.
Mikä Suomessa on parasta?
– Kesä, luonto, perhe, luettelee Tuula, ja Esa jatkaa:
– Ja yleisurheilun arvostus! Sitähän ne Australiassa ihmettelevät, että miten täällä voi tavalliset ihmiset olla niin hyvin perillä eri urheilulajeista ja niiden tulostasosta, kertoo Esa, joka on toiminut muun muassa Suomen pikajuoksumaajoukkueen päävalmentajana 1980-luvulla.
Omia vanhempia halutaan auttaa
Peltoloiden aika Suomessa kuluu pääasiassa omien vanhempien avustamisessa sisarusten tukena. Tuulan molemmat vanhemmat ovat elossa, mutta äiti tosin hoitokodissa.
Kauhajoen Kokonkylästä kotoisin olevan Esan äiti on 92-vuotias, ja päävastuun hänen hoitamisestaan kantaa kotimaatilaa pitävä Esan veli perheineen, mutta Esakin haluaa tehdä osansa.
– On hyvä jos voi auttaa omia vanhempia, sillä he ovat niin paljon tehneet meidän eteen, Tuula sanoo.
Peltoloilla on kaksi aikuista lasta, vuonna 1984 syntynyt Emilia ja 1989 syntynyt Matias, jotka asuvat Australiassa, mutta viihtyvät myös Suomessa ja Perälässä. Emilia ehti jopa käydä yhden vuoden koulua Suomessa ennen perheen muuttoa Australiaan 1992.
– Emilia perheineen kävi täällä tänä keväänä hiihtämässä. Matiakselle tuli murrosiässä Australiassa kova Suomi-identiteetin kaipuu, ja nykyään hän osaa suomea ja esittelee Suomea ja suomalaisuutta niin työpaikallaan kuin australialaiselle morsiamelleen, jonka kanssa he menivät tänä kesänä Kaskisten kesämökille elämyksiä hankkimaan, Tuula nauraa.
Korona pakotti takaisin Australiaan
Vanhempiaan Peltolat olivat Suomessa avustamassa muutaman vuoden jo ennen koronaa, jäätyään sitä ennen varhaiseläkkeelle.
– Korona kuitenkin pakotti meidät palaamaan Australiaan talvella 2020. Maa oli sulkemassa rajojaan ja valtiolta tuli selkeä varoitus ulkomailla asuville kansalaisilleen, että nyt on tultava takaisin, jos aikoo.
Kun Peltolat palasivat, oli Canberrassa asuva tytär tuonut heille lentokentälle valmiiksi auton täynnä ruokaa ja jättänyt avaimet näkyville.
– Siellä se tytär, lapsenlapset ja vävy sitten kaukaa vilkuttivat meille, kun lähdimme ajamaan kotiimme, jossa jouduimme olemaan kaksi viikkoa karanteenissa, Tuula muistelee.
Pariskunta asuu kaksistaan Tyynen valtameren rannalla sijaitsevassa kaupungissa nimeltä Kiama, joka on noin 120 kilometriä Sydneystä etelään. Alueella on muun muassa isoja maitotiloja, mutta kesäisin paikka muuttuu vilkkaaksi turistikaupungiksi, jossa on erikoisia luonnonsuihkulähteitä.
– Kuumimmat kelit siellä on joulu-tammikuussa, mutta kun se on meren rannassa, se ei ole niin hirveän tukalaa. Aurinko on kyllä aika ärhäkkä, Esa sanoo.
Vaikka pariskunta on viettänyt ja viettää jatkossakin paljon aikaa Teuvan-Kauhajoen maisemissa, Australia tulee aina olemaan heidän varsinainen kotinsa.
– Lapset ovat siellä, mutta meidän omat vanhemmat ja sukulaiset sitovat meitä tänne nyt vahvasti, Tuula toteaa.
Vanha kotiseutu hiipuu
Entistä kotiseutuaan Peltolat katselevat hiukan surullisin mielin. Närpiön rajalla sijaitseva Perälä on toki edelleen suhteellisen iso kylä, mutta kaikki palvelut sieltäkin ovat loppuneet. Vielä 1980-luvulla siellä oli esimerkiksi monta kauppaa, mutta nyt ei yhtäkään.
– On se vähän kummallista, että maitopurkkiakin pitää lähteä hakemaan kymmenen kilometrin päästä. Toivoisi, että siihen saataisiin ratkaisuksi vaikka jokin myyntiautomaatti. Sehän olisi lähinnä palvelua vanhoille ihmisille, joilla ei ole autoa, Tuula pohtii.
Kauhajoki on ollut jo pitkään Suupohjan seutukunnan keskus, mutta Esa on pannut merkille, että väki sielläkin vähenee.
– Ehkä tällainen maaseutuelämä on pitkässä juoksussa katoamassa. Talkoohenkikin on kadonnut, hän sanoo.
Kansainvälisyyttä haetaan Närpiöstä
Ikävistä näkymistä huolimatta Peltolat ylistävät Perälän kylähenkeä, ihmisten auttamishalua ja väen moninaisia taitoja, joita hekin ovat tarvinneet rakentaessaan taloa ja hoitaessaan maatilkkua sen ympärillä.
Naapurustosta löytyy muun muassa kirvesmies, rakennusvalvoja, pellon kyntäjä ja monta muuta taitajaa. Kyläseuran kokouksiinkin Tuula on osallistunut ja kiittelee sen toimintaa esimerkiksi kylätalon ylläpidossa.
– Kun oikein haluamme kansainvälisyyttä, käymme Närpiössä lounaalla! Tykkäämme myös aasialaisesta ruoasta, ja siellä on sen alan kauppojakin, Tuula kertoo.
Ennen Australiaan muuttoa 1992, Tuula työskenteli Jalasjärvellä vanhustyön johtajana ja Esa valmensi Suomen pikajuoksumaajoukkuetta. Kun Esalle aukesi työpaikka Australian urheiluinstituutissa (AIS) Tuula meni perässä ja sai työpaikan muun muassa sosiaalityön ja psykologian johtajana paikallisesta sairaalasta.
Urheilu on Esalle sydämen asia
Australiassa Esa Peltolan tunnetuin valmennettava oli aikoinaan pikajuoksija Patrick Johnson, mutta hänen työnkuvansa AIS:ssa on ollut paljon laajempi kuin pelkkä valmentaminen. Siihen yhdistyvät urheilutiede, valmennustieto ja myös valmentajien mentorointi.
Vuodet 2004-2018 Esa Peltola asui Qatarissa, jossa hän laittoi vauhtiin sikäläisen urheilukoulun, Sports Academy Schoolin. Qatariin tuli mukaan myös Tuula-vaimo, joka sai työpaikan paikallisesta sairaalasta sosiaalityön johtajana.
Kun puhe kääntyy urheiluun, Esa Peltolalta ei juttu kovin kesken lopu. Miehellä on tietoa ja kokemusta monenlaisista tilanteista, ympäristöistä ja ihmisistä. Edelleen hän tekee konsultointia urheiluasioissa, ja yhtenä asiakkaana on muassa Saudi-Arabian valtion urheilutoimi.
– Suomen ja Australian urheilusysteemeissä on aika paljon samankaltaisuutta, muun muassa suuri vapaaehtoistyö. Sitten taas Qatarissa kaikki on ammatillista, valmentajat tulevat ulkomailta ja oikeastaan mitään ei urheilussa tapahdu ilman ammattilaisia.
Australia on Peltolan mukaan urheilumaa, jossa mentaliteetti on se, että ”me pystymme mihin tahansa”. Siellä myös kunnioitetaan urheilijaa, joka on päässyt olympialaisiin, tuli sitten menestystä tai ei.
– Suomessahan kysytään ensimmäisenä, että no, tuliko mitali? Jos ei tullut, se on sitten muka jotenkin hukkaan heitettyä rahaa.
Valmentamiseen liittyy myös koulutus
Qatarin ja muiden arabimaiden ihmisoikeusasioista on paljon ollut kriittisiä juttuja etenkin viime vuosina. Peltoloiden mielestä tilanne on ollut siellä paljon parempi, mitä hekin ennakkoon luulivat. Kehitys myös kulkee parempaan suuntaan koko ajan.
– Nuoren urheilijan kehittämiseen nivoutuvat nyt yhteen koulu ja urheilu. Siellähän on hirveän kuuma eikä omaa kilpailutoimintaa ole, joten sieltä joudutaan aina lähtemään kisoihin esimerkiksi Eurooppaan tai Afrikkaan. Näillä matkoillakin opetetaan nuorille monia asioita, kuten paikallista tapakulttuuria. Toimimme englanniksi.
Australian yhtenä ongelmana on puolestaan valtavan pitkät etäisyydet, joiden takia pelkästään kansallinen urheilutoiminta on kallista. Jos sikäläinen urheilija haluaa lähteä ulkomaille kisoihin, yleensä Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin, se tarkoittaa vähintään 5–6 viikon oleskelua ja harjoittelua kohteessa ennen itse pääkilpailua.
– Ehkä jotkut Suomen nykyurheilijat sellaisen jo kestäisivät, mutta väitän, että 1980-luvulla harva suomalainen urheilija olisi jaksanut olla niin pitkiä aikoja pois kotoa vieraassa ympäristössä, Esa sanoo.
Asioita kotikylässä osaa arvostaa
Pitkään maailmalla olleet Peltolat ovat hyvin sopeutuneet Perälänkylän hiukan pienempiin ympyröihin.
– Meidät juuret ovat kuitenkin täällä, ja osaamme ehkä arvostaa tätä ympäristöä enemmän kuin sellainen, joka on täällä aina asunut, Tuula pohtii.
– On puhdas ilma ja voi poimia vaikka marjoja metsästä, Esa lisää.
Mitään numeroa Peltolat eivät halua itsestään tehdä, eivätkä ole koskaan halunneet olla erityisemmin esillä. Esakin hymähtää niin sanotuille kulttivalmentajille, jotka näyttävät olevan joskus esillä enemmän kuin itse urheilijat.
– Silloin alkaa olla punainen lanka kateissa. Huippu-urheilussa urheilija on se tähti. Valmentaja saa sitten tyydytyksensä siitä, kun näkee urheilijan menestyvän ja kehittyvän kokonaisvaltaisesti persoonana, hän paaluttaa.
