Sitä odottaa koko pitkän talven.
Tammikuussa, kun mittari näyttää 25 pakkasastetta ja uutisissa kerrotaan, että pörssisähkö, jota ei tullut vaihdettua ajoissa huomattavasti edullisempaan kiinteähintaiseen sopimukseen, on ennätyksellisen kallista, ajatukset karkaavat lämpimiin kesäiltoihin.
Kun se kauan odotettu päivä viimein koittaa, mieleen hiipii jo ajatus, että kohta tämä kaikki on ohi – sekä loma että kesä.
Ehkä se johtuu siitä, että pitkien talvi-iltojen aikana on ehtinyt suunnitella kesälomaa niin perusteellisesti.
Mitä pidemmäksi talvi venyy, sitä pidemmäksi kasvaa myös lista asioista, jotka kesällä pitäisi tehdä.
Kun lapset olivat pieniä, kesäloma kului heidän ehdoillaan. Pitkä työvuosi haluttiin korvata yhteisellä ajalla.
Nyt pohtii, miten lomasta saisi itse mahdollisimman paljon irti. Suunnitelmat unohtuvat kuitenkin nopeasti, kun kaksi lastenlasta saapuu kylään ja vaipparalli alkaa.
Huono omatunto kuuluu monen kesään. Se hiipii esiin erityisesti loman loppupuolella.
Sukulaisia ei tullut tavattua niin paljon kuin oli ajatellut, ja talvella innolla suunniteltu kuntokuuri jäi jälleen toteutumatta.
Päinvastoin vaa'an numerot ovat liikkuneet väärään suuntaan. Silloin alkaa kiire: vielä pitäisi kiriä ja kuroa umpeen se Exceliin laadittu kesäsuunnitelma.
Mutta kun kesä on ohi, mieleen eivät useinkaan jää ne tarkasti suunnitellut projektit. Parhaiten muistetaan kommellukset.
Meidän perheessämme tämän kesän ensimmäisestä veneretkestä tuli sellainen.
Pienen Buster-veneen moottori sammui puolentoista kilometrin päässä kotilaiturista. Se ei suostunut käynnistymään millään, joten loppumatka soudettiin.
Soutaja ei ollut tilanteesta erityisen innoissaan, mutta veti urakan loppuun saakka.
Perille päästyämme hän nousi uupuneena veneestä – ja täysin tietämättömänä siitä, että vettä olikin enemmän kuin hän arvioi.
Seuraavassa hetkessä hän molskahti vaatteet päällä mereen, lompakko taskussaan.
En uskaltanut nauraa ennen kuin hän nousi pintaan. Silloin huomasin, että hänen puhelimensa oli onneksi minun kädessäni, joten vahinko jäi lopulta melko pieneksi.
Vaatteet kuivuivat kesäauringossa, eikä yksikään naapuri tainnut nähdä kovin tyylikästä rantautumistamme.
Juuri tällaisista hetkistä kesä lopulta rakentuu. Suuret suunnitelmat ja kunnianhimoiset projektit eivät välttämättä tee kesästä ikimuistoista.
Sen tekevät tavalliset päivät ja niihin liittyvät pienet kömmähdykset, joille voi jälkeenpäin nauraa.
Iän myötä olen oppinut arvostamaan juuri näitä suunnittelemattomia hetkiä.
Olen aina ollut ihminen, joka katsoo eteenpäin, tekee suunnitelmia ja yrittää toteuttaa ne mahdollisimman tarkasti.
Vuosien mittaan olen oppinut, ettei kesää voi oikeastaan suunnitella. Muuttujia on liikaa.
Säähän ei voi vaikuttaa, ja jokaisella perheenjäsenellä sekä sukulaisella on omat aikataulunsa ja suunnitelmansa, jotka harvoin osuvat täydellisesti yhteen.
Ehkä juuri siksi paras tapa viettää kesää on ottaa se vastaan sellaisena kuin se tulee.
Silloin kesälle jää tilaa yllättää – ja juuri niistä yllätyksistä syntyvät usein ne kaikkein parhaimmat kesämuistot.