Pääkirjoitus

Kerran kuol­laan, tänään eletään

Anne Laurila
Anne Laurila
Kuva: Jarno Pellinen

Sosiaalisen median kanavissa pyörii Tenavat-sarjakuvan strippi, jossa Jaska Jokunen sanoo koiralleen Ressulle:

– Me elämme vain kerran, Ressu.

Ja Ressu vastaa:

– Väärin! Me kuolemme vain kerran. Elämme joka päivä.

Olen kiinnittänyt tämän stripin jääkaapin oveen huoneentauluksi.

Viime aikoina olen oppinut olemaan kiitollinen, että saan herätä uuteen päivään ja toimintakykyni on tallella.

Kesäkuussa sain rintasyöpädiagnoosin mammografianseulontatutkimuksen jälkeen. Heinäkuussa minut leikattiin Vaasan keskussairaalassa. Palasin hetkeksi töihin, kunnes elokuussa alkoi intensiivinen sädehoito, joka päättyi pari viikkoa sitten. Hoitopolkuni oli lyhyt, kaikkiaan vain kolme kuukautta.

Hoito Vaasan keskussairaalan eri yksiköissä oli erinomaista. Sain aina nopeaa palvelua suomeksi, ja lukuisiin kysymyksiini vastattiin kärsivällisesti.

Pahimmat pelkoni eivät käyneet toteen. Rintaani ei jouduttu poistamaan kokonaan, en tarvinnut sytostaattihoitoa ja kestin sädehoidon hyvin.

Syöpäni oli ”harmittominta” lajia kaikin puolin. Olen kiitollinen ja helpottunut, että pääsin vähällä.

Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

Silti diagnoosi pysäytti ja sai minut miettimään sekä kuolemaa että sitä, mitä haluan elämässäni tehdä ennen Tuonelan virran ylittämistä.

Suuria kysymyksiä, joihin ei ole yksinkertaisia vastauksia. Näitä itse kunkin on hyvä pohtia jossain vaiheessa elämää, olipa saanut syöpädiagnoosin tai ei.

Olen oppinut, että onni asuu pienissä hetkissä, keskellä arkea. Ne hetket pitää vain huomata ja pysähtyä nauttimaan niistä. Tuulen suhinasta puissa, aaltojen liplatuksesta, ystävän puhelinsoitosta, yhteisestä naurusta, lämpimästä halauksesta.

Vaikka rintasyöpä on naisten yleisin syöpä Suomessa, se on samalla hyvin henkilökohtainen sairaus. Jokaisella on erilainen syöpä ja erilainen hoitopolku.

Olen saanut osakseni ihmettelyä, mutta myös kiitosta siitä, että olen avoimesti puhunut syövästä. Kaikilla on tietysti täysi oikeus vaieta omasta sairaudestaan.

Heti alkuvaiheessa, kun kerroin sukulaisille ja ystäville syövästäni, moni sanoi, ettei ole tutkinut rintojaan pitkiin aikoihin. Silloin ajattelin, että tehtäväni on myös valistaa. Siksi kerroin siitä avoimesti.

Syöpään sairastuminen ei ollut minun syyni, enkä ollut tehnyt mitään väärin, lääkärini vakuutti. Usein syöpä on monen tekijän summa, eikä tiedetä syytä, miksi joku nainen sairastuu, toinen ei.

Rintasyövän riskitekijöitä toki tunnetaan. Riski lisääntyy, jos tytön kuukautiset alkavat varhain, jos nainen ei synnytä, synnyttää ensimmäisen lapsensa vasta yli 30-vuotiaana tai ei imetä lastaan. Riski kohoaa myös, jos naisen vaihdevuodet alkavat myöhään. Lisäksi ikääntyminen, ylipaino ja runsas alkoholin käyttö lisäävät rintasyöpäriskiä.

Kuten huomataan, riskitekijöissä on useita asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa mitenkään.

Parhaillaan on meneillään jokavuotinen Syöpäsäätiön järjestämä Roosa nauha -keräys. Sillä tuetaan suomalaista syöpätutkimusta.

Tämän vuoden teemana ovat keuhkosyövät. Keräys päättyy lokakuun lopussa.