Kun Tiina Laasosen työhuoneella tarttuu härkää sarvista ja kiipeää puolijyrkät portaat yläkertaan, pääsee samalla talon paraatipaikalle. Yläkerrasta aukeaa mahtava näkymä alas ateljee-tilaan.
Keskellä lattiaa odottaa valmistumistaan Keinu-veistos, johon kuuluvia puuhelmiä on kaikkialla. Yli 30 metriä pitkä teos koostuu noin 300 erikokoisesta puuhelmestä. Vaikka moni niistä on sorvattu yhdestä palasta, on moni myös koottu sahausjätteestä.
Näyttävä Keinu-teos on osa Tiina Laasosen perjantaina avautuvaa yksityisnäyttelyä.
Tunnen puun, joka kasvoi suureksi -näyttely esittelee Laasosen uusia teoksia Seinäjoen Kalevan Navetassa.
Näyttelyn kaikki teokset on valmistettu puumateriaalista, joka on kerätty avoimella puunkeruu-kampanjalla. Puumateriaalia ovat lahjoittaneet kotipihoiltaan paikalliset asukkaat Seinäjoelta, Lapualta ja Vaasasta.
Keskeinen osa näyttelyä ovat lahjoituksiin liittyvät muistot ja tarinat, jotka taiteilija kirjoitti ylös materiaalia kerätessään. Tällä tavalla Laasonen tarkastelee teoksissaan puihin liittyviä tunnesiteitä ja muistoja.
Näyttelyn alkusysäys liittyy vahvasti Tiina Laasosen omaan elämään ja omenapuuhun, jonka hän istutti lapsena yhdessä äitinsä kanssa.
– Muistan, kun veimme sen voikukkapellosta raivattuun puutarhaan. Se oli 70-luvun lopulla. Parikymmentä vuotta myöhemmin äiti toi minulle myrskyn katkaiseman oksan siitä samasta puusta. Hän toivoi, että oksasta syntyisi joskus taideteos, Laasonen kertoo.
Katkennut oksa pääsi kuvanveistäjän työhuoneen nurkkaan odottamaan oikeaa hetkeä. Nyt se on löytänyt uuden elämän Äidin omenapuunoksa -teoksena, joka on myös esillä näyttelyssä.
Omenapuun lisäksi näyttelyssä on mukana kymmenkunta erilaista puulajia koivusta katajaan ja tammesta tyrniin.
– Tyrni ajatellaan yleensä pensaaksi, mutta se voi olla myös melko paksua puuta. Seinäjoellakin kasvaa piilossa sellainen tyrnilehto, että luulin hetken olevani Välimerellä, Tiina Laasonen kertoo, muttei paljasta paikan sijaintia.
Laasosen ateljeesta löytyvät kaikki tarvittavat koneet ja laitteet, joita puun veistämiseen voi ajatella. Työ on usein teknistä, fyysistä ja raskasta. Laasosella esimerkiksi on erityiset rannetuet helpottamaan sorvin pompotusta runkoja sorvatessa.
– Puu on hidas ja työläs materiaali. Sahaat, sorvaat, höyläät, kuivatat. Sahaat, höyläät, liimaat, työstät. Ja taas sama alusta, Laasonen kuvailee.
– Puu vertautuu siinä mielessä kiveen. Kun puun kanssa painii, ei voi olla kiire. Siinä ehtii ajatella kaikenlaista.
Laasonen on miettinyt muun muassa sitä, millaisen perinnön hän tahtoo jättää jälkeensä.
– Kuvanveistäjänä en haluaisi enää lisätä tavaraa tähän maailmaan. Olen iloinen, kun olen saanut teoksia myös julkiseen tilaan. Siellä ne ovat yhteistä omaisuutta.
Lämmintä ja elävää
Laasosen mielestä puun kauneutta on sekin, että puuta voi kierrättää loputtomasti.
– Puu kestää, muttei kuitenkaan ole ikuista. Sen katoavaisuus, lämpö ja elävyys puhuttelevat minua, Laasonen sanoo.
Se, että toisaalla jo palvellutta puuta kierrätetään taiteeksi, on myös ekologista. Laasonen myöntää, että kiihtyvä ilmastonmuutos huolettaa häntäkin.
– Ihmisyys ja luonnon merkitys on aina ollut minulle tärkeää. Ihminen on osa luontoa.
Ihminen on aina myös osa yhteiskuntaa, taiteilijakin.
– On väärä käsitys, että taiteilija olisi vapaa kuin taivaan lintu. Rahaa ja toimentuloa pitää jokaisen miettiä, sanoo Laasonen, joka on 30 vuotta kestäneen kuvanveistäjän työnsä ohessa toiminut taideopettajana.
Ensi syksynä hän pitää ensi kertaa välivuoden Suomen kulttuurirahaston E-P:n rahaston apurahan turvin.
– Vaihdan joksikin aikaa vapaaseen muovailuun ja sellaisiin materiaaleihin kuin pronssi ja keramiikka, joista olen aloittanutkin, Laasonen kertoo.
– Sen jälkeen on taas ihana palata puun luo.
Eniten eri puulajeja löytyy Keinu-teoksesta. Mukana ovat Antin omenapuu (Lapua), Arvon ja Ritvan kataja (Seinäjoki), Eijan ja Timon tuija (Seinäjoki), Elinan ja Pirkon tyrni (Seinäjoki), Jaakon pyökki (Seinäjoki), Jounin koivu (Raahe), Liisan ja Timon kototuomi ja omenapuu (Seinäjoki), Maaritin omenapuu (Seinäjoki), Macken tammi (Vaasa), Ossin ja Irman lehtikuusi, Seinäjoen kaupungin leppä, Sepon tuija sekä Virpin koivu (Ilmajoki).
Sanna kertoo riippapihlajan tarinan
Tiina Laasosen Puun syli -veistokseen saadut lahjoitukset ovat Macken tammi (Vaasa), Virpin koivu (Ilmajoki) ja Nuutisten riippapihlaja (Seinäjoki).
Riippapihlajan tarinan kertoo lahjoittaja, Sanna:
”Puu kasvoi keittiön ikkunan edessä ja oli hyvin kaunis puu, mutta voimakkaan kasvun ja rönsyävien riippaoksien vuoksi lopulta liian suuri paikkaansa, tai liian ulottuvainen. Riippaoksat rönsysivät katolle, ränneihin ja talon seinustalla kulkevan kävelypolun päälle. Siitä piti ikään kuin sukeltaa läpi, mikä ei etenkään pyörätuolia työntäessä ollut kovinkaan kivaa.
Leikkaaminen tuntui vain villitsevän kasvua, joten monen vuoden harkinnan jälkeen kaadoimme puun. Onneksi pihaan jäi vielä toinen, tavanomaisempi kotipihlaja.”
Avoimet ovet perjantaina 13.6.
Tiina Laasonen: Tunnen puun, joka kasvoi suureksi. Näyttely esillä 14.6.2025 – 3.1.2026 Seinäjoen taidehallissa.
Näyttelyn kaikille avoimia avajaisia vietetään osana Kalevan Navetan kesäpäivää perjantaina 13.6. kello 16–20.
Illan aikana Seinäjoen kulttuurikeskuksessa järjestetään maksutonta ohjelmaa kuten konsertteja, työpajoja sekä monitaiteellisia esityksiä.
