Käsittääkseni olemme yhtä mieltä siitä, että Suomi velkaantuu liiaksi, talous ei kasva ja jäämme jälkeen verrokkimaista. Työttömyyden kasvu ja konkurssien määrä haittaavat taloutta. Ilman merkittäviä yritysten investointeja ja talouskasvua, emme voi ylläpitää nykyisen kaltaista hyvinvointivaltiota. Tiedetään myös, että investointeihin ja yritysten kasvuun tehtävät päätökset tehdään yrityksissä.
Talousvaikeuksien länsimaisia globaaleja tekijöitä ovat sota ja turvallisuus, kauppasota, alhainen syntyvyys ja heikko huoltosuhde. Nämä tekijät haittaavat myös naapurimaitamme, jotka pärjäävät meitä paremmin.
Yritykset näkevät, että kotoperäisiä talouskasvua ja investointeja haittaavia tekijöitä ovat mm. syrjäinen sijainti markkinoista ja kalliit kuljetuskustannukset. Niitä ovat myös halpamaiden (Kiina) kilpailu.
Lista on pitkä. On ylivelkaantunut ja kallis julkinen sektori, ankara verotus, pääomien niukkuus ja rahoituksen saatavuus, tiukka sääntely ja byrokratia. Työn teettämisen kustannukset (sivukulut) ovat liian korkeat suhteessa palkansaajan netto-ostovoimaan, on puutetta ammattitaitoisesta työvoimasta, työmarkkinat ovat jäykät ja lakkoalttiit, poliittinen kenttä on riitainen. Yritysten sukupolvenvaihdoksen verokustannukset ovat liian suuret.
Yhteenvetona voi sanoa, että yritykset kokevat investointien kannattavuuden heikoksi, näkymät epävarmoiksi ja riskit liian suuriksi.
Tilanteen korjaamiseen liittyvistä keinoista olemmekin sitten täysin erimielisiä. Toiset uskovat, että puoliväliriihessä tehdyt kasvua tukevat toimet toimivat ja investoinnit ja kasvu käynnistyvät. Jotkut pitävät toimia oikeansuuntaisina, mutta riittämättöminä. Toiset taas katsovat toimien vaikutuksen pelkästään negatiiviseksi. Katsotaan niiden kasvattavan budjettivajetta ja velkaantumista.
Toiset kokevat tehdyt säästötoimet valtiontaloudelle välttämättömiksi. Jotkut taas pitävät niitä turhina ja katsovat niiden synnyttävän lisää eriarvoisuutta ja köyhiä.
Toiset näkevät, että investoinnit lisääntyvät yritysten verotusta keventämällä, toiset taas pitävät hyvänä kasvun vauhdittajana esimerkiksi yhteisöveron ja osinkoveron kiristämisen.
Toiset kritisoivat ay-liikkeen työtaisteluita ja sanovat niiden olevan kansantaloudelle haitallisia. Toiset taas tukevat työtaisteluita. Toiset haluavat ay-liikkeen tulot verolle, toiset vastustavat ja uhkaavat jopa yleislakolla.
Ylipäätään työn teettämisen kustannuksiin puuttuminen jakaa mielipiteet. Tämä on ns. ”pyhä lehmä”, johon ei voi edes kriisitilanteessa kajota.
Toiset katsovat, että panostus koulutukseen, tuotekehitys ja innovaatiot ratkaisevat talousongelmat. Jotkut ovat sitä mieltä, että ellei yritysten toimintaedellytyksiä ensin paranneta, panostus on turhaa. Ne eivät johda investointeihin, pikemminkin investoinnit ja hyödyt valuvat ulkomaille.
Vuotavaa saavia on turha täyttää.
Tiedotusvälineet (YLE) ja Ay liike näyttävät osaltaan tekevän kaikkensa, että hallituksen kasvutoimet epäonnistuisivat.
Ratkaisevaa on, näkevätkö yritykset edellytysten investointien tekemiselle parantuneen. Investointeja tehdään, tai niitä ei tehdä, tai niitä tehdään ulkomailla.
Kasvua siis Suomi tarvitsee. Poliitikkojen pitäisi löytää yhteiset ja tehokkaat toimet, joilla yritysten kannattaa investoida ja kasvaa.
Poliittisella yksituumaisuudella ja tiedotusvälineillä on ratkaiseva vaikutus, tuleeko sitä kasvua vai ei.
Juhani Viitala
Kauhava