Argentiina jatkaa 16 parhaan joukkoon jalkapallon miesten MM-lopputurnauksessa. Argentiina kaatoi alkulohkon yllättäjän Kap Verden pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella maalein 3–2.
Hallitseva maailmanmestari joutui yllättävän ahtaalle varhain lauantaina Suomen aikaa Miamissa pelatussa ottelussa. Alkulohkopeleissä takuuvarmoja tasapelejä tahkonnut Kap Verde kipusi Argentiinan rinnalle ensin varsinaisella peliajalla ja uudelleen jatkoajalla.
Argentiinan supertähden Lionel Messin 29. minuutin avausmaalin jälkeen Kap Verde tasoitti pelin toisella puoliajalla Deroy Duarten osumalla. Argentiinalaispakki Lisandro Martinez upotti pallon verkkoon jatkoajan 2. minuutilla, mutta Kap Verde kipusi pian uudelleen tasoihin Sidny Lopes Cabralin maalilla.
Kap Verden omaksi maaliksi merkitty osuma jatkoajan toisella puoliskolla ratkaisi pelin lopulta Argentiinan hyväksi.
"Helppoja vastustajia ole"
Argentiinan päävalmentajan Lionel Scalonin mukaan olisi ollut hulluutta hävitä altavastaajalle.
– Meidän on onniteltava vastustajaa. Sanotaan, ettei helppoja vastustajia ole. He osoittivat tänään olevansa loistava joukkue, hän lisäsi.
Pudotuspelien toisella kierroksella Argentiina saa vastaansa Egyptin. Joukkueet kohtaavat tiistaina Yhdysvaltain Atlantassa.
Messi maalipörssin kärkeen
Ottelun avausmaalin tehnyt Lionel Messi ylsi seitsemännellä maalillaan yksin turnauksen maalipörssin kärkeen. Ranskan Kylian Mbappe on osuman päässä kuudella maalillaan.
Messi kasvatti myös kaulaansa MM-kisojen kaikkien aikojen maalikuninkaana kahdellakymmenellä maalillaan. Mbappe on Messin kovin haastaja tässäkin maalintekijätilastossa kahden maalin takamatkallaan.
Jalkapalloilevan maailman lilliputteihin lukeutuva Kap Verde keräsi MM-debyytissään näyttöjä selkeästi suurempia lajimaita vastaan saavuttaen H-lohkon kakkossijan sekä pudotuspelipaikan.
Alkulohkossa Kap Verde pelasi maalittoman tasapelin Espanjaa ja Saudi-Arabiaa vastaan sekä 2–2-tuloksen Uruguayta vastaan.
Turnauksessa sensaatioksi noussut kapverdeläisvahti Vozinha venyi Argentiinaa vastaan kaikkiaan kahdeksaan torjuntaan.
Lähteenä myös uutistoimisto AFP