Paikallisia muusikoita esiin nostava Feasta Club tuo kulttuuritalo Fannyn lavalle kolme vaasalaista yhtyettä lauantaina 17.10.
Illan avaa Turkkapop, joka kuvailee itseään kostoksi Suomen kansalle populaarimusiikin kuuntelusta.
Yhtyeen tavoitteena on poiketa kaikesta tavanomaisuudesta ja tarjota yleisölle yllätyksiä täynnä oleva musiikkikokemus.
Toisena kuullaan Haravaa, vuosi sitten Vaasassa perustettua yhtyettä, joka soittaa melodista rockia runollisilla sanoituksilla. Saksofonisti tuo bändin kappaleisiin aivan oman, persoonallisen sävyn.
Harava julkaisi keväällä ensimmäiset sinkkunsa, joissa käsitellään niin luontosuhdetta, nuijasotaa kuin valtaa.
Kaikille avoin
Lokakuisen Feasta Clubin päättää rocktrio Pakopisteet, joka tarjoaa suomenkielistä vaihtoehtorockia. Bändi on jo kiertänyt eri puolilla maata, ja julkaisee pian ensimmäisen EP:nsä.
Feasta Club on kaikille avoin tapahtuma. Sisään pääsee narikkamaksulla.
Tapahtumassa on anniskelualue, josta vastaa Ukkokari. Itse tapahtuman järjestämisestä vastaa Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalvelut.