Mies etsi itselleen seuraa. Sellaista seuraa, joka ei olisi salaista eikä tarvitsisi kovin vaativaa kriteerilistaa täyttää. Jos jaksaisi kävellä, olisi se lenkkiseuralle ihan mukava lisä.
Kukaan ei vastannut hänelle. Hän yritti uudelleen. Ei vastauksia. Vielä kerran. Ei vastauksia.
Karmea kuristus alkoi hiipiä omatuntoon, mutta samalla sata tekosyytä iski vastaan. En minä. On tässä kaikenlaista meneillään. Tiedänhän minä, että se oli ehkä hänen viimeinen yrityksensä ennen kuin yksinäisyyden koura otti viimeisen tiukan otteen.
Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari paasasi Helsingin Sanomissa (27.9.), että esimerkiksi alkoholismi on syrjäytetty Suomessa kansantauti-statuksestaan. Oikeasti meitä piinaa yksinäisyys. Saaren mukaan jopa viidesosa suomalaisista saattaa kokea itsensä yksinäiseksi. Professori harmittelee, että kansakuntamme johtavat hahmot eivät vielä sitä ymmärrä. Ehkä vähitellen, mutta ei tarpeeksi painokkaasti.
Yksinäisyys ei näy missään, mutta Saaren mukaan se näkyy kaikkialla. Sen aiheuttamat taudit hoidetaan, muttei taudin syytä. Erikoissairaanhoito kuormittuu ja yhteiskunnan rahat hupenevat siihen, ettei kukaan ymmärrä, mistä kaikki johtuu.
Nykyajan kelvollisen ihmisen määritelmään kuuluu vähintään 800 kontaktia Facebookissa, tuhansia seuraajia muissa pinnallisissa palveluissa ja 12 yhtäaikaa piippaavaa whatsapp-keskustelua. Sosiaalisen piirin kasvattaminen ei ole ollut koskaan näin helppoa! Sosiaaliset kontaktit ovat yksi mittari, ketä pidetään hyvänä ja menestyneenä ihmisenä. Yksinäisen ihmisen on vaikea tunnustaa, että ei sovi tähän. Sieltä loukusta on vaikea päästä pois, kun sinne kerran jää kiinni, sillä yksinäisellä ihmisellä on outo kaiku. Hän on hyvin vahvasti ainakin epäilyttävä jollakin pelottavalla tavalla. Jos ihmisellä ei ole ketään ystävää, niiden kaikkoamiseen hänen ympäriltään on varmasti syynsä. Eikä siihen kannata pureutua sen enempää.
Yksinäisyyttä ei pidetä vakavana ongelma, koska siitä ei saa edes puhua.
Toinen ongelma yksinäisyyden hoitamisessa on, että sitä ei huomata. Yksinäisen ihmisen ei tarvitse olla yhteiskunnasta jo muutenkin syrjäytynyt. Pitkittynyt yksinäisyys kyllä tekee sen jossain vaiheessa. Tahtomattaan yksinäinen ihminen voi käydä töissä, harrastuksissa ja hypätä tassut hellinä läpi kaikki kissanristiäiset. Hänellä voi olla se näennäinenkin sosiaalinen elämä, mutta illan tullen ei ole muuta kuin yksipuolinen ystävyys huutokauppakeisariin televisiossa. Eikä kukaan tiedä sitä, ettei hänellä ole ketään kelle soittaa.
Yksinäisyydestä puhutaan nyt, koska professori Saari toimitti artikkelikokoelman suomalaisten yksinäisyydestä. Julkinen keskustelu yksinäisyydestä tekee sen pahalle kaiulle hyvää.
Saari on ehdottanut ratkaisuksi paikkojen lisäämistä, joissa ihmiset voisivat olla luonnollisesti lähellään toisia ja päästä vuorovaikutukseen. En usko, että se vielä ratkaisee mitään. Aika moni yksinäinen kaipaa edes yhtä ihmistä, joka heidät lopulta rahaa sinne.
Lenkkiseuraa hakenut mies oli hullun rohkea. Arvostan suuresti hänen hieman naamioitua avunpyyntöään. Toivon, että joku on siihen tarttunut, sillä sehän se ratkaisu on.
MAIJA SAANIO