Ensimmäistä kertaa päädyin Vaasan Sportin kotiotteluun vuonna 1986. Kaverit johdattelivat minut paikan päälle todistamaan paikallisen sankarin paluuta. Joku “Hokku” oli kuulemma palannut Vaasaan.
Hokku, tuttavallisemmin Håkan Hjerpe, oli pelannut edelliset kahdeksan vuotta muualla: kolme Ruotsissa, yhden Sveitsissä ja neljä Turussa.
Tuohon aikaan halli oli erittäin askeettinen. Istumakatsomo oli yhtä kolkko kuin seisomakatsomo, ainoana erona puiset laverit. Nykyinen päädyn seisomakatsomo oli tyhjää täynnä.
Kaverin kanssa pyöräiltiin paikalle vasta kolmanteen erään, koska tuolloin halliin pääsi aina maksutta. Paikalla oli muutama asuntovaunu, mistä myytiin makkaraa ja kahvia, ja huoltotilat jääkoneille.
Sieltä laidalta usein otteluita katseltiin, kun muualla ei ollut tilaa. Eivätkä nuoret pojat uskaltaneet sinne pitkälle sivulle seisomakatsomoon mennä. Siellä oli kovaääninen ja pahamaineinen Vaasan Sportin kannattajayhdistys Red Army.
Lopulta seikkailumieli voitti, ja suuntasimme kuuluisan Red Armyn sekaan. Jonnekin aivan takariville pääsimme tunkemaan itsemme.
Jäälle ei nähnyt mistään, mutta tunnelma piti huolen, että ottelusta ei tarvinnutkaan nähdä paljoakaan. Red Armysta lähtevä meteli ja laulu, sekä monet huutelut pitivät huolen siitä, että Vaasan hallissa tykkäsi pelata vain kotijoukkue.
Selvisi nopeasti, että tuo ilakoiva joukko oli vain kovaääninen, ei lainkaan paha porukka. Meille nuorille pojille raivattiin kannattajien joukosta nopeasti tilaa, ja pidettiin huoli, että mekin näimme jäälle.
Red Army täyttää 40 vuotta. Se on suomalaisessa kannatuskulttuurissa erittäin kunnioitettava lukema. Itsekin pari vuotta yhdistyksen puheenjohtajana toimineena kannan aitoa ylpeyttä toiminnasta.
Aina tosin en voi olla yhtä mieltä kaikesta, mitä tapahtuu. Olen nähnyt Kokkolan kultaisen suihkun, Mikkelin aidatun karjahäkin, kolmois-salzkovin Hakametsä II:ssa, Porin kananmunat ja muut.
Suurin osa on kuitenkin selitettävissä yksittäisten ihmisten typeryyksillä, ei yhdistyksen tekemisillä.
On silti yksi asia, mistä ei voi olla ylpeä. Se on liian usein kuultu haistattelu vastustajille. Se voi olla sillä hetkellä hauska tai osuva, mutta se on myös todella noloa ja ala-arvoista.
Tifot, laulut ja matkat. Kaikki äärettömän arvostettavaa tekemistä, mistä muu Suomi voi olla vain kateellinen. Epäasiallisuuksia harrastava kannatusaines heittää kaiken muun ylle pelkän myötähäpeän viitan.
Olkaa äänekkäämpiä, olkaa nerokkaampia, olkaa aktiivisempia. Älkää nolompia. Sitä ei tarvita.