Kun muutama viikko sitten huomasin, että kauan sitten sovittu kolumnivuoro lähestyy, käväisi mielessä huolen häivähdys. Mitä ihmettä keksin kirjoittaa tällä kertaa, kun ei juuri nyt ole mitään erityistä mielessä. Ystävä totesi, että kyllä se sieltä taas tulee. Jostain se on aina tullut, joten palautin mieleeni pahemmissakin paikoissa hyvin toimineen mantran: ”Saan kaiken avun minkä tarvitsen”.
Tuota luottamuksen ajatusta olen itselleni toistanut terveyskeskuksen odotushuoneessa, hammaslääkärin tuolissa, verotoimiston jonossa ja milloin missäkin. Aina on apu löytynyt joko ulkopuolelta tai oman viisauden tarjoamina oivalluksina. On paljon tutkittuakin tietoa siitä, että myönteiset ajatukset vievät parempaan lopputulokseen kuin murehtiminen. Presidentti Mauno Koivistolta on jäänyt perinnöksi kuolinilmoitukseenkin kirjattu virke: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin”.
Altistumme päivittäin jatkuvasti uutisille, jotka ovat omiaan herättämään pelkoja ja huolia. Iltaisin moni meistä hiljentyy puoli yhdeksältä katsomaan ja kuuntelemaan, mitä katastrofeja maailmalla on menossa, millaisia uskomushoitoja hallitus suunnittelee talouden tasapainottamiseksi ja miten ne tulevat kurjistamaan elämäämme.
Minullakin on ollut tapana istahtaa puoli yhdeksältä yhteisen huolimyllyn ääreen. Viime aikoina olen alkanut kyseenalaistaa, mitä hyötyä siitä minulle on. Pärjäisinkö ilmankin? Voisinko alkaa katsoa uutisia reagoitumatta? Löytyisikö uusi tapa, jolla voisi hiljentyä iltaan siten, että se vahvistaisi mielessäni rauhaa ja iloa pelon sijasta?
Välillä televisiossa törmää helmiin. Elossa 24H -ohjelmassa haastateltiin äskettäin erästä ALSia sairastavaa naista. Liikehermosoluja rappeuttava parantumaton tauti johtaa lopulta tukehtumiseen. Nainen totesi, että kaikki me alamme lahota jollakin tavalla ja tämä on hänen tapansa. ”Mä olen luonteeltani säästeliäs ja kun on nuuka, ei kannata tuhlata elämänvoimia sellaiseen, mille ei voi mitään.”
Laajalti tunnettu tyyneyden rukous puhuu samasta aiheesta. Siinä pyydetään Jumalaa suomaan tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita ei voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voi, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.
Auli Laitila
senioriviestijä