Kanadan Al­ber­tas­sa ka­tast­ro­faa­li­nen tu­li­pa­lo – vi­ra­no­mai­set vai­ke­ni­vat yk­si­tyis­koh­dis­ta

Tällaista tapahtuu kerran 15–25 vuodessa, arvioi lääkäri.

Alberta
Wainwrightin sotilastukikohdassa syttyi tulipalo, jota kuvailtiin katastrofaaliseksi.
Wainwrightin sotilastukikohdassa syttyi tulipalo, jota kuvailtiin katastrofaaliseksi.
Kuva: DAPHNE LEMELIN / AFP / Lehtikuva

Tukikohdassa syttyi tulipalo, jota kuvailtiin katastrofaaliseksi. Viranomaiset eivät olleet sunnuntai-iltaan mennessä Suomen aikaa kertoneet yksityiskohtia palosta, koska kaikkia uhrien omaisia ei ollut vielä tavoitettu.

CBC:n mukaan paikalla tapahtui myös jonkinlainen räjähdys, mutta viranomaiset eivät kertoneet asiasta tarkemmin. He sanoivat, että tapahtunutta vasta tutkitaan. CBC:n lähteen mukaan terrorismia ei kuitenkaan epäilty.

Iltapäivällä Suomen aikaa CBC:n suorassa lähetyksessä puhunut Wainwrightin pormestari Bruce Pugh kertoi, että palo oli saatu sammutettua eikä Wainwrightin kaupunkiin enää aiheutunut vaaraa.

Wainwright on tukikohtaa lähellä sijaitseva noin 7 000 asukkaan kaupunki Albertan itäosassa.

Sotilastukikohta yksi suurimmista

Sotilastukikohta on yksi Kanadan suurimmista, ja sitä on CBC:n mukaan käytetty koulutuskeskuksena. Toistaiseksi ei ollut selvää, oliko tukikohdassa käynnissä koulutustilanne tuhoisan palon alkaessa.

Uutistoimisto AP:n mukaan poliisi kutsuttiin paikalle hieman neljän jälkeen lauantaina iltapäivällä paikallista aikaa. Sitä ennen alueelta oli tullut tietoja tulipalosta.

Useita loukkaantuneita ihmisiä kuljetettiin sairaaloihin. Edmontonin sairaalan lääkärin mukaan potilaita oli viety sairaaloihin ympäri kaupunkia sen jälkeen, kun noin 200 kilometrin päässä sijaitsevan Wainwrightin sairaalat ja poliklinikat täyttyivät.

Potilaita tuotiin niin paljon, että CBC:lle puhuneen lääkärin mukaan heitä ei voitu laskea.

– Tämä määrä potilaita (on enemmän) kuin kukaan meistä voi juuri nyt laskea. Tämä on sellainen katastrofi, joita tapahtuu kerran 15–25 vuodessa, sanoi Royal Alexandra -sairaalan päivystyslääkäri Warren Thirsk CBC Newsille.

Äänestyspaikka jouduttu sulkemaan

Maanantaina on määrä järjestää neuvoa-antava kansanäänestys, jossa kysytään kantoja Albertan itsenäisyydestä. Alberta on vauras provinssi, jossa on runsaasti öljyä.

CBC:n mukaan ainakin äänestyspaikka Wainwrightissa jouduttiin sulkemaan tulipalon takia. Tulipalo levisi median mukaan nopeasti kovien tuulten takia.

Kansanäänestyksen yhtenä osana on tarkoitus kysyä kansalaisten mielipidettä irtautumisesta Kanadasta. Sunnuntai oli viimeinen ennakkoäänestyspäivä.

Paikalliset vaaliviranomaiset sanoivat sunnuntaina, että vaaliuurnia ja muuta vaaleihin liittyvää materiaalia oli siirretty turvaan.

Sotilastukikohdassa Kanadan Albertassa on kuollut ja haavoittunut ihmisiä välikohtauksessa, jota on kuvailtu katastrofiksi. Asiasta uutisoivat ainakin uutistoimisto AP sekä kanadalainen CBC-kanava.

Kanadan puolustusministeri David McGuinty kertoi sunnuntaiaamuna Suomen aikaa, että Wainwrightin sotilastukikohdassa tapahtuneessa välikohtauksessa on kuollut ja haavoittunut ihmisiä, mutta hän ei kertonut lukumäärää tai muitakaan yksityiskohtia.

Hän kertoi aiemmin, että välikohtauksessa syttyi suuri tulipalo. Pääministeri Mark Carney on kuvaillut tapahtunutta vakavaksi.

Sotilastukikohta on yksi Kanadan suurimmista ja sitä on CBC:n mukaan käytetty koulutuskeskuksena. Toistaiseksi ei ollut selvää, oliko koulutustilanne päällä tuhoisan välikohtauksen tapahtuessa. CBC-kanavan mukaan paikalla on tapahtunut jonkinlainen räjähdys, mutta välikohtauksesta ei ole kerrottu vielä tarkemmin.

AP:n mukaan poliisi kutsuttiin paikalla hieman neljän jälkeen lauantaina iltapäivällä paikallista aikaa. Sitä ennen alueelta oli tullut tietoja tulipalosta koulutuskeskuksen alueelta tukikohdassa.

Potilaita ei voitu edes laskea

Ministerin mukaan useita haavoittuneita ihmisiä kuljetettiin sairaaloihin. Edmontonin sairaalan lääkärin mukaan potilaita on viety sairaaloihin ympäri kaupunkia sen jälkeen, kun läheisen Wainwrightin sairaalat ja poliklinikat täyttyivät.

Wainwright on tukikohtaa lähellä sijaitseva noin 7000 asukkaan kaupunki Albertan itäosassa.

Potilaita tuotiin niin paljon, että CBC:lle puhuneen lääkärin mukaan heitä ei voitu laskea.

– Tämä määrä potilaita (on enemmän) kuin kukaan meistä voi juuri nyt laskea. Tämä on katastrofi, sellainen joita tapahtuu kerran 15–25 vuodessa, kertoi Royal Alexandra -sairaalan päivystyslääkäri Warren Thirsk CBC Newsille.

Äänestyspaikka jouduttu sulkemaan

Ei ole selvää, liittyykö tuhoisa välikohtaus mitenkään huomiseen kansanäänestykseen Albertan provinssin asemasta tai vaikuttaako se äänestyksen toteuttamiseen.

Maanantaina on määrä järjestää neuvoa-antava kansanäänestys, jossa kysytään kantoja Albertan itsenäisyydestä. Alberta on vauras provinssi, jossa on öljyä.

CBC:n mukaan ainakin äänestyspaikka Wainwrightissa on jouduttu sulkemaan tulipalon takia. Tulipalo on levinnyt median mukaan nopeasti kovien tuulten takia.

Kansanäänestyksen yhtenä osana on tarkoitus kysyä kansalaisten mielipidettä irtautumisesta Kanadasta. Sunnuntai on viimeinen ennakkoäänestyspäivä.

Paikalliset vaaliviranomaiset sanoivat sunnuntaina, että vaaliuurnia ja muuta vaaleihin liittyvää materiaalia on siirretty pois turvaan paikalta.

Lisätietoja luvattu tutkinnan edistyessä

McGuintyn mukaan poliisi tutkii tapahtunutta, ja tilanne on vielä päällä ja "hyvin herkkä". Viranomaiset tiedottavat lisää tapahtuneesta myöhemmin, hän sanoi AP:n mukaan.

Tuli levisi myös läheiseen maastoon kovan tuulen vuoksi, ja tuuli kaatoi myös joitain puita, kertoi AP.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä