Kalojen istutus on Suomessa edelleen yleistä, vaikka se on vähentynyt runsaasti 2000-luvulla. Vielä 1990-luvulla Suomen vesistöihin istutettiin vuosittain noin 35–40 miljoonaa poikasta, kun nykyään luku on asettunut noin 20 miljoonan tuntumaan.
Suomen nykyinen kalastuslaki astui voimaan vuonna 2016, ja sen yleinen linjaus on tukea istutusten sijaan luonnon omaa lisääntymistä, kertoo Kalatalouden Keskusliiton toiminnanjohtaja Vesa Karttunen.
– Tähän onkin sitten panostettu: on palautettu kalojen vaellusyhteyksiä ja kunnostettu lisääntymisalueita, jolloin kalojen yleinen istutusten tarve on vähentynyt.
Tiettyjen kalalajien istutus on myös kokonaan lopetettu, sillä nykyään istutuksissa suositaan lajeja, joita löytyy Suomen vesistöistä luonnostaan. Osin istutusten vähenemiseen on voinut Karttusen mukaan vaikuttaa myös yleinen rahapula. Kalatalousalueiden osakaskuntien toiminta on hiipunut osakkaiden ikääntymisen myötä, eikä niillä välttämättä ole enää yhtä paljon varoja istutustoimintaan.
Karttunen kertoo, että Suomen ylivoimaisesti istutetuin kalalaji on ollut jo pitkään siika. Muita tärkeitä istutuslajeja ovat muun muassa kuha, taimen ja lohi. Istutuksia tehdään keväisin ja syksyisin.
Suuri osa Suomen kalaistutuksista tehdään niin sanottuina velvoiteistutuksina: kun esimerkiksi voimalaitokset ovat padonneet vesistöjä, niille on määrätty tiettyjä velvoitteita, joilla ne joutuvat kompensoimaan patoamisesta aiheutunutta ympäristöhaittaa ja kalastajien kärsimää vahinkoa. Esimerkiksi lohen ja taimenen istutukset ovat suurelta osin velvoiteistutuksia.
Yksi tärkeä istutusmuoto on myös suoraan kalastettavaksi tapahtuva istutus. Näistä kalalajeista tärkein on Karttusen mukaan kirjolohi, joka ei lisäänny luontaisesti Suomessa.
Paljon tehdään myös tuki-istutuksia, joissa tietyn kalalajin heikkoa luontaista lisääntymistä tuetaan istutuksilla.
– Lisäksi ovat palautusistutus, jossa jokin luonnosta hävinnyt kalalaji yritetään palauttaa istuttamalla, sekä kotiutusistutus, jossa jokin kalalaji on kokonaan hävinnyt ja sen paikalle tuodaan jokin uusi, korvaava kalakanta, Karttunen kuvailee.
Kuhakannat ovat elpyneet
Kalojen istutuksissa ovat viime vuosina korostuneet entisestään kunnostetuissa kohteissa tapahtuva uusien elinkiertojen aloittaminen sekä kalakantojen elvyttäminen, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) johtava asiantuntija Petri Heinimaa.
Esimerkiksi kuha on Heinimaan mukaan hyvä esimerkki siitä, millaista hyötyä kalaistutuksista voi parhaimmillaan olla. Kuhakannat voivat vielä 1980-luvulla Suomessa heikosti, mutta istutusten ja aiempaa lämpimämpien kasvukausien myötä niiden luontainen lisääntyminen on elpynyt.
Heinimaa huomauttaa, että varsinkin liiallisesta istutuksesta voi olla myös haittoja. Jos samoja kalalajeja istutetaan liikaa samaan vesistöön, niille ei riitä ravintoa, jolloin niiden kasvu jää heikoksi. Myös kalojen laatu voi heikentyä, jolloin ne altistuvat esimerkiksi loisille.
Jos tiettyyn vesistöön istutetaan sellaisia kalakantoja, joita ei elä siellä luonnostaan, ne voivat sekoittua saman lajin paikallisiin kantoihin. Uudet lajit taas voivat kilpailla ravinto- ja lisääntymisresursseista.
– Runsas istutus sellaisella alueella, jossa olisi luontaisestikin saman lajin elinkiertoa, voi ylläpitää myös hyvin voimakasta kalastusta, jolloin luontaisen kierron yksilöt eivät pääse suorittamaan perustehtäväänsä eli kasvamaan ja palaamaan lisääntymisalueelle.
Vesistöt lämpenevät
Vesistöjen lämpeneminen on suuri muutostekijä, jolla on vaikutusta myös kalojen istutuksiin, kertoo Heinimaa.
Tietyt lämpimän veden lajit – kuten kuha, ahven ja hauki – menestyvät aiempaa paremmin. Sen sijaan viileän veden lajit, kuten taimen, eivät välttämättä enää viihdy luontaisilla, lämmenneillä elinalueillaan. Jos taimenpoikaset joutuvat ennenaikaisesti jättämään kasvualueensa, ne voivat joutua petojen saaliiksi.
– Jos vesistöjen lämpeneminen etenee yhä, joillakin alueilla ei välttämättä ole enää edellytyksiä luontaisille kierroille, mikä saattaa lisätä tarvetta ja kiinnostusta istutuksiin tulevaisuudessa, Heinimaa toteaa.
Vesa Karttunen Kalatalouden Keskusliitosta huomauttaa, että myös joitakin uhanalaisia kalakantoja ylläpidetään suurilta osin kalaviljelyn ja istutusten avulla. Esimerkiksi Saimaan järvilohi on erittäin uhanalainen, ja Karttusen mukaan jossain kohtaa ehdittiin jo epäillä, että se olisi kokonaan hävinnyt luonnosta.
– Meillä kuitenkin oli edelleen laitoskanta siitä olemassa, ja sitä kautta lajia on pyritty saamaan takaisin Vuoksen vesistöalueille. Pikkuhiljaa toivon mukaan saadaan myös luonnon lisääntymistä siellä aikaiseksi, ettei se olisi pelkästään viljelytoiminnan varassa.
Suomessa on 118 kalatalousaluetta, joiden käyttö- ja hoitosuunnitelmissa on tarkkaan määritelty, mitä kalalajeja alueen vesistöihin saa istuttaa. Jos alueelle haluaa istuttaa jotakin muuta kalalajia, siihen pitää saada ely-keskukselta erikseen lupa.
Kaikista tehdyistä istutuksista on ilmoitettava kolmen kuukauden kuluessa Suomen istutusrekisteriin. Istutuksia tekevät usein kalavesien omistajat ja kalastusoikeuden haltijat. Yksityisillä vesialueilla istutuksiin tarvitaan aina omistajan lupa.
