Tänään 6.11. vietetään ruotsalaisuuden päivää, jonka tarkoitus on juhlistaa suomenruotsalaisuutta ja oikeutta käyttää ruotsin kieltä Suomessa.
Vaasassa ja etenkin sen monissa ympäryskunnissa ruotsin kieli ja suomenruotsalaisuus ovat iso osa paikkakunnan identiteettiä.
Ulkopaikkakuntalaiset pitävät Vaasaa todellista ruotsinkielisempänä. Työ- ja elinkeinoministeriön tilasto (2023) kuitenkin kertoo, että Vaasan asukkaista 64,72 prosenttia on suomenkielisiä ja 23,23 prosenttia ruotsinkielisiä. Vieraskielisiä Vaasassa asuvista on 12,06 prosenttia.
Kolikolla on aina kaksi kääntöpuolta. Toisaalta kaksikielisyyttä pidetään rikastavana asiana, mutta osan mielestä se tuo vastakkainasettelua kieliryhmien välille.
Vaasassa asuu paljon kaksikielisiä. Sitten on niitä, jotka osaavat jonkin verran äidinkielensä lisäksi toista kotimaista ja niitä, jotka puhuvat ainoastaan äidinkieltään.
Voin myöntää, etten ole todellakaan haka ruotsin kielessä. Olen oppinut Vaasassa ruotsia harppauksin, ja etenkin kielen ymmärtäminen on parantunut, kun ruotsia kuulee täällä jatkuvasti.
Vaasassa on yleistä, että suomea ja ruotsia puhutaan sekaisin. Se on Vaasan tavaramerkki. On hyvin kiehtovaa kuulla, kun kahta kieltä käytetään lomittain, ihan noin vain sulassa sovussa. Ja yleistä on sekin, että keskustelijoista toinen puhuu suomea ja toinen ruotsia. Se on Vaasassa piirre, josta olen ylpeä.
Sen sijaan esimerkiksi finglish saa karvani pystyyn. Syy on yksinkertainen. Englannin kieltä ylläpitää koko maailma. Mutta kuka suomea tai suomenruotsia ylläpitää, jos emme me? Kieli rapautuu ryminällä, jos sitä ei huolleta ja käytetä.
Ajattelen, että suomen ja ruotsin rinnakkainen käyttö luo sellaisia siltoja, joita täällä Vaasassa tarvitsemme. Etenkin kaksikieliset ovat tässä merkittävässä roolissa, he ovat sillanrakentajia suomen- ja ruotsinkielisten välillä. Kuppikunnat eivät palvele ketään.
Sekä pakon edessä että yhden martinilasin juoneena ihmisten kielenkannat tapaavat löystyä.
Toista kieltä kannattaisi käyttää muissakin tilanteissa ja vähät välittää virheistä. Helpommin sanottu kuin tehty, eikö?
Näissä tilanteissa on oleellista, että vastapuoli saisi naamansa pidettyä peruslukemilla, vaikka haparoiva kielitaito voi olla huvittavaa kuunneltavaa.
Oman kokemukseni mukaan Vaasassa kaksikieliset ovat yleensä hyvin kohteliaita. Kieli vaihdetaan keskustelukumppaneiden mukaan, eikä ketään jätetän kielellisesti ulkopuolelle.
Olin vuosia sitten juttukeikalla, jossa piti yllättäen puhua ruotsia. Yhtäkkiä en muistanut ainuttakaan sanaa ruotsiksi ja mongersin kamalaa ralliruotsia.
Täysin kaksikielinen, mukana ollut työparini ei ole tähän päivään saakka sanonut halattua sanaa asiasta. Arvostan sitä kovasti. Tajusin hävetä ihan itsekin.
Mutta tarkemmin ajateltuna: Minkä takia pitäsi hävetä sitä, että opettelee ja uskaltautuu puhumaan muuta kuin äidinkieltään? Jos vastaanottaja pilkkaa toisen kielitaitoa, se on häneltä huonoa käytöstä.
Kielissä voi olla huono, mutta tomppeli ei kannata olla. Kielipolitiikka vaatii myös sosiaalista älykkyyttä.