Elokuun alussa julkaistu debyyttialbumi merkitsee Zacharias Holmkvistille pitkään kypsyneen tavoitteen täyttymistä.
Hän toteaa, että Up Ahead - albumilla kuuluu kaikuja kaikesta siitä, mitä hän on viimeisen kymmenen vuoden aikana muusikon urallaan tehnyt.
Levyn sävellykset ovat Holmkvistin omia. Tyylilaji on jazz ja groove energinen. Ja koska jazzista on kyse, improvisaatiolle on jätetty tilaa.
Levy äänitettiin viime keväänä Raippaluodon studiossa.
– Kaikista yhdeksästä kappaleesta otettiin monta ottoa. Näistä oli vaikea valita juuri se oikea, jonka sitten levylle valitsin, Holmkvist kuvailee.
Albumi on saanut jo ensimmäisen kritiikkinsä. Ilkka-Pohjalaisen kriitikko antaa esikoislevylle neljä tähteä ja kiittelee kokonaisuuden olevan vahva näyttö taidoista.
Holmkvistin instrumentti on kontrabasso. Hänen bändissään soittavat lisäksi Mathias Sandberg, kitara, Stefan Brokvist, rummut, ja Jonas Rintala, saksofoni.
– Musiikillinen yhteistyö oli entuudestaan tuttua, joten oli luontevaa tehdä levy juuri heidän kanssaan, Holmkvist kuvailee.
Oman kokoonpanonsa ohella Holmkvist soittaa esimeriksi Mathias Sandbergin triossa, Ostrobothnia Rhytm Orchestrassa ja Idka Jazz -kokoonpanossa.
Sipoolainen pohjalaistui
Etelä-Suomesta, Sipoosta, lähtöisin oleva Zacharias Holmkvist pohjalaistui kolmisentoista vuota sitten. Hän on opiskellut jazzmuusikoksi Pietarsaaressa ja Malmössä.
– Kahta Malmön vuotta lukuun ottamatta olen asunut Pohjanmaalla vuodesta 2011, hän kertoo.
Nykyisin Holmkvist asuu vaimonsa ja tyttärensä kanssa Mustasaaren Sepänkylässä.
Freelance-muusikon syksyä tahdittaa keikkailu. Lokakuussa esikoisalbumin kappaleet soivat Zacharias Holmkvist Quartetin kiertueella. Sen Vaasan konsertti on The Doo Bop Clubilla lokakuun viidentenä.
Holmkvist toteaa levyn olevan hyvä käyntikortti keikkamarkkinoille verkkoja heitellessä.
– Levystä saa heti kiinni, millaista musaa meiltä on luvassa.
Jos keikkailmoituksessa on sana jazz, saattaa lajiin vihkiytymätön säikähtää. Ei kannattaisi, Holmkvist rohkaisee.
– Usein ajatellaan, että jazzia pitäisi jotenkin ymmärtää. Mutta ei tarvitse, voi tulla vain kuuntelemaan ja saamaan elämyksiä. Samalla voi löytää jotain ihan uutta.
Omaa tekoa A:sta Ö:hön
Vaasalainen Topi Karhunen pukkasi kesän alussa ilmoille toisen pitkäsoittonsa.
Musiikkiprojekti kantaa nimeä Nemus Anima ja albumin nimi on The God Of Forest.
Karhunen vastaa levyllä itse kaikesta: hän on säveltänyt, sanoittanut, soittanut, laulanut, nauhoittanut eri instrumentit ja sitten miksannut ja masteroinut koko paketin.
– Rumpuja en tosin osaa soittaa, joten ne osuudet tein tietokoneella, hän tarkentaa.
Musiikkityyli on melodinen black-ja death -metalli ja kappaleiden tunnetilana vahva melankolia.
Karhunen on soittanut eri metallibändeissä. Viimeksi hän oli mukana Wulftopiassa, joka julkaisi albumin 2019.
Bändivuosien jälkeen itsenäinen tekeminen tuntuu Karhusesta hyvältä.
Keikoille hän ei Nemus Anima -projektinsa kanssa haikaile.
– Sellaista paloa ei ole, tuntuu, että keikkailu on ainakin pitkäksi aikaa nähty.
Karhusen esikoisalbumi Hatred embodiment ilmestyi viime vuoden joulukuussa. Esikoisen ja toisen pitkäsoiton välillä oli siis vain puoli vuotta.
– Takataskuun oli kertynyt paljon sanottavaa, Karhunen toteaa ja jatkaa vetävänsä toistaiseksi henkeä metallimusiikista.
Nyt häntä kiinnostaa kokeilla eri tyylilajeja. Parhaillaan menossa on antoisa yhteisprojekti hollantilaislähtöisen Tim Reusin kanssa.
– Soitan siinä syntikoita ja sävymaailma on orkestraalista, Karhunen kertoo.