Luonnon monimuotoisuutta pitää vahvistaa. Ennallistamisen onnistumista ei kuitenkaan pitäisi mitata vain sillä, kuinka monta hehtaaria saadaan toimenpiteiden piiriin.
Ratkaisevampaa on, mitä näillä hehtaareilla saadaan aikaan.
Kaikki kohteet eivät tuota samaa luontohyötyä eivätkä aiheuta samoja vaikutuksia puuntuotannolle ja alueiden elinkeinoille. Hyvän ennallistamispolitiikan pitäisi tavoitella mahdollisimman suurta ekologista hyötyä mahdollisimman pienillä haitallisilla vaikutuksilla.
Tämä korostuu nyt, kun Suomen kansallista ennallistamissuunnitelmaa valmistellaan.
Suunnitelmaluonnoksessa keskeisten metsäluontotyyppien määritelmät ja pinta-alat ovat edelleen avoinna. Vielä ei tiedetä riittävän tarkasti, mitä metsiä esimerkiksi boreaalisiin luonnonmetsiin, puustoisiin soihin ja harjumetsiin lopulta luetaan, kuinka paljon niitä on ja mihin alueet sijoittuvat.
Tästä huolimatta luonnoksessa tarkastellaan jo toimia, jotka voivat vaikuttaa metsien käyttöön ja puun saatavuuteen. Selvitettävänä ovat esimerkiksi uudet vähimmäisvaatimukset metsälakiin, jatkuvapeitteisyyden vaatimus turvemaille ja uudistushakkuiden kieltäminen puustoisilla soilla.
Juuri siksi kohdentaminen ratkaisee.
Jos sama luontohyöty voidaan saavuttaa kohteella, jonka merkitys puuntuotannolle on vähäinen, ei ole järkevää valita ratkaisua, joka heikentää merkittävästi puuhuoltoa.
Ennallistamista kannattaa suunnata ensisijaisesti kohteille, joilla ekologinen hyöty on suuri ja tuotannollinen merkitys vähäinen. Toimien tulee perustua maanomistajan vapaaehtoisuuteen.
Myös alueellisella näkökulmalla on tässä suuri merkitys.
Saha ei hanki puuta Suomen metsistä keskimäärin, vaan tarvitsee oikeanlaatuista tukkia kohtuullisen kuljetusmatkan päästä tuotantolaitoksesta. Valtakunnan tasolla pieneltä näyttävä muutos voi olla yhden sahan puunhankinta-alueella huomattava.
Jos puun tarjonta vähenee juuri tällaisella alueella, kuljetusmatkat pitenevät, kilpailu raakapuusta kiristyy, ja kustannukset kasvavat. Vaikutukset ulottuvat sahalta metsänomistajiin, korjuu- ja kuljetusyrityksiin sekä laajemmin koko alueen elinkeinoelämään.
Siksi vaikutuksia puun saatavuuteen on arvioitava myös alueellisesti.
Talousmetsissä luonnon tilaa voidaan vahvistaa aktiivisella luonnonhoidolla, vapaaehtoisilla toimilla ja kannustimilla niin, että metsä säilyy samalla tuotannossa.
Tavoitteena pitäisi olla ratkaisu, jossa luontohyöty ja puuntuotanto voidaan mahdollisimman pitkälle sovittaa yhteen.
Hyvä kohdentaminen ei tarkoita luonnon ja talouden asettamista vastakkain. Se on tapa saada käytettävissä olevilla euroilla ja hehtaareilla enemmän aikaan.
Hyvä ennallistamispolitiikka ei maksimoi hehtaareja. Se maksimoi luontohyödyn ja minimoi samalla turhat haitat puuntuotannolle.