Ainoana suurvaltana Iso-Britannia oli osoittanut käytännön myötätuntoa sionistiliikettä kohtaan ennen ensimmäistä maailmansotaa.
Tunnustaen juutalaisen kansan historialliset yhteydet Palestiinaan Balfourin julistus lupasi Ison-Britannian tuen juutalaisen kansan kansallisen kodin perustamiselle Palestiinaan.
Kesäkuussa 1922 julistus hyväksyttiin Yhdysvaltojen kongressin päätöksellä ja Kansainliitto vahvisti Palestiinan mandaattialueeksi ja Balfourin julistuksen siihen sisällytettynä.
Weizman–Feisal-sopimus 1919
Jerusalemin brittiläinen sotilashallinto osoitti hyvin vähän sympatiaa Balfourin julistukselle ja esti sen virallisen julkistamisen. Weizmannin johtama juutalaislähetystö kohtasi ilmeistä vihamielisyyttä. Mutta Weizmann saavutti yhteisymmärryksen emiiri Feisalin, joka oli arabien pääedustaja Pariisin rauhankonferenssissa. Heidän tekemässään sopimuksessa 1919 hyväksyttiin Balfourin julistus ja Palestiina tunnustettiin erillisenä juutalaisyhteisönä.
Vuonna 1921 Feisalin veli, emiiri Abdullah hyökkäsi Palestiinan itäosaan ja brittiläinen siirtomaasihteeri tunnusti hänet hallitsijaksi. Jordanjoen itäpuolella oleva alue poistettiin Balfourin julistuksen alueesta ja suljettiin juutalaiselta asutukselta. Näin syntyi Transjordania, myöhemmin Jordania, 1946. Koko Palestiina käsitti Länsi-Palestiinan ja Itä-Palestiinan. Sykes–Picot-sopimus oli Britannian ja Ranskan vuonna 1916 solmima salainen etupiirisopimus, joka takasi tuolloin arabinationalismille omat muut valtiot.
Herodotos, kreikkalainen historioitsija (n. 485–425 eKr.) käyttää Filisteasta nimeä Palaistinee, ja juuri tästä kreikankielisestä nimimuodosta johtuu meidän koko Kaanain maasta käyttämämme nimitys Palestiina. Hepreaksi filistealaisten nimi on pelishtim ja muinaiset egyptiläiset käyttivät heistä nimitystä purasati. Assyrialaisten Filisteasta käyttämä maantieteellinen nimitys on Pilistu.
Ison-Britannian mandaattiaika päättyy vuonna 1947 YKn äänestyksellä. Jäljellä oleva Palestiina jaetaan kahdeksi itsenäiseksi valtioksi, juutalaisvaltioksi ja arabivaltioksi. Arabit ilmoittavat, että he eivät hyväksy juutalaisvaltiota. 14. toukokuuta 1948 Israelin itsenäisyysjulistus allekirjoitetaan. Seuraavana päivänä viisi arabimaata hyökkäävät Israeliin.
Arabialaisalueet Transjordanialle. New York 27.2 .1948 (STT-Reuter):
”Herald Tribune julkaisi perjantaina Lake Succesista saaman tiedon, jonka mukaan olisi laadittu lupaava ja käytännöllinen suunnitelma Palestiinan pulman lievittämiseksi. Suunnitelman mukaan Transjordanian kuningas Abdullah ottaisi huostaansa sen alueen, joka YK:n jakosuunnitelman mukaan kuuluisi Palestiinan arabeille. Tätä tietä otaksutaan päästävän siihen, että kuningas aikaansaisi arabialaisten alueiden rauhoittamisen, minkä ohella juutalaiset saisivat toimintavapauden oman riippumattoman valtionsa alueet.”
Nykyhistoria paljastaa sen tosiasian, että Jordanialla on Palestiinan arabikuningatar, että seuraava Jordanian kuningas on Palestiinan arabitaustainen poika, että merkittävä osa Jordanian kansalaisista on Palestiinan arabeja ja että Jordania luotiin maahan brittiläisestä mandaattipalestiinasta.
Kuningatar Rania Al-Yassin syntyi Kuwaitissa palestiinalaisarabien vanhemmille Faisal Sedki Al Yassinille ja Ilham Yassinille, he ovat lähtöisin Tulkarmista.
Brittien luoma Jordania oli samanlainen kuin Pakistanin luominen. Britit erottivat Pakistanin Intiasta yrittääkseen ratkaista hindujen ja muslimien välisen konfliktin kahden valtion ratkaisulla.
Miksi Jordania ei ole osa ratkaisua arabien ja Israelin väliseen konfliktiin? Miksi se jätetään tarkoituksella pois? Jordanian historiaa ei voi erottaa Israelin historiasta. Molempien maiden takaa löytyy Ottomaanivaltakunnan ja Brittimandaatin historia.
Palestiinan kansallinen peruskirja vuodelta 1964 määritteli Palestiinan Israelin valtion alueeksi ennen vuotta 1967 Länsirantaa ja Itä-Jerusalemia lukuun ottamatta väittäen niiden kuuluvan Jordanialle, jota Jordania hallitsi 1948-1967. Tuolloin Palestiinan arabit vahvistivat, etteivät he halunneet sitä maata, nyt muka halutaan.
Nykyinen kahden valtion malli Oslon rauhansopimuksesta 2020-luvulle tultaessa on ollut maailmapolitiikan ja YK:n pään lyömistä Jerusalemin palmuihin.
V-M Hakola
Ilmajoki