Tuli sitten syyslomalla piipahdettua Helsingissä. Syntymäkaupunkini näytti kiireiseltä.
Ihmisiä vilisi kuin muurahaisia. Kaikilla näytti olevan kiire johonkin. Käytiin katsastamassa vanhat työpaikkani Valtioneuvoston linna ja Suomen Pankki. Hannalle vaikuttavin kokemus oli istua valtiosihteeri Martti Hetemäen huoneessa ja kuulla Martilta pikainen ja mielenkiintoinen kertomus valtiovarainministeriön tehtävistä ja sote-uudistuksen tilanteesta. Lapset taas keskittyivät syömään Martin neuvottelupöydän karkit.
Eniten kiinnostusta herätti linnassa oleva paikka, jossa Eugen Schauman ampui kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin. Yhdessä etsittiin pilaria, jonka takaa Eugen hyökkäsi tussarin kanssa ja samalla mietittiin ketä kaikkia näitä portaita on rakennuksen historian aikana kulkenut. Toivottavasti mukulat vierailun myötä innostuivat enemmän maamme historiasta ja yhteiskuntaopista, kuin ”kläsästä” tai ”instasta”. Voi olla, että tämä sukupolvi on jo menetetty. Sori siitä.
Se mikä eniten pisti merkille niin ravintoloissa, kahviloissa, kaduilla, kaupoissa kuin julkisissa kulkuneuvoissa oli, että ihmiset uskollisesti räpläsivät kännykkää, läppäriä tai tablettia. Osa meistä kirjoittaa viestejä jopa ajaessaan autoa. En usko, että mikään asia on niin tärkeää, että sen vuoksi kannattaa vaarantaa oma tai kanssaliikkujan terveys. Ollaan muka niin pirun kiireisiä, että otetaan läppäri lounaskaveriksi. Ihan hölmön hommaa. Työ tulee tehtyä puoliteholla, eikä ruoasta pysty nauttimaan. Mikä meissä oikein on, että emme osaa enää olla ilman jotain härpäkettä? Kait tässä sitten oikeasti ollaan niin sanottua kännykkäsukupolvea.
Tekevätkö lapset enää itsenäisesti majoja tai vakoilevatko he sitä naapurin villiä poikamiestä, saatikka rakenna jokitörmälle hyppyrimäkeä? Hassua on, että kännykkäsovellus saa palkinnon vuoden liikuttajana. Tarvitaan siis kännykkäsovellus, että tämän vuosikymmenen ihmiset saadaan liikkeelle. Miten olisi sellaiset jutut, kuin sukset tai lenkkarit? Parempi toki, että ihmiset liikkuvat edes sen Pokemonin perässä, kuin olisivat tekemättä mitään.
Pitäisi oikeasti itsekin kokeilla selviytyä edes viikko sellaisella kännykällä, jolla pystyy vain soittamaan ja tekstaamaan. Ei pelejä, nettiä, facea tai mitään muutakaan aikasyöppöä. Mitä esimerkiksi vessassa tehtiin ennen Facebookia? Luettiin Aku Ankkoja tai Anttilan kuvastoa. Nyt ei enää ole Anttilaakaan. Meillä on oletus, että kaikkiin kännykän kilahduksiin tai värinöihin pitää reagoida heti. Nytkin kello on 23:47 ja minä kirjoitan läppärillä tätä perhanan kolumnia, vaikka pitäisi olla jo nukkumassa. Eiköhän aleta elämään elämää ja puolitetaan ruutuaika. Varmaan tulevaisuudessa on jotain teippejä tai laastareita tähänkin riippuvuuteen. Hyvää yötä!
Juha Luukko
vt. kaupunginjohtaja