Juh­li­vat vaa­sa­lai­set saavat oman kir­sik­ka­puis­ton - On­ki­lah­den ran­nas­sa pi­de­tään is­tu­tus­tal­koot

Kirsikkapuistot ovat suosittuja virkistyspaikkoja monissa maailman kaupungeissa. Nyt Vaasa saa omansa. Kuva on Helsingin kirsikkapuistosta. Arkistokuva: Matti Posio
Kirsikkapuistot ovat suosittuja virkistyspaikkoja monissa maailman kaupungeissa. Nyt Vaasa saa omansa. Kuva on Helsingin kirsikkapuistosta. Arkistokuva: Matti Posio

VAASA

Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että osallistuvan budjetoinnin kokeiluun varatulla 5 000 eurolla toteutetaan kirsikkapuisto, ja 10000 euron tapahtuma-avustuksen saa vaasalaisten onnellisuutta lisäävä joulukalenteri.

Kaupunki kysyi asukkailtaan syyskuussa verkkokyselyllä, mikä pieni unelma heidän lähiympäristössään kaipaisi toteutusta. Toteutettavaksi valittiin Raija ja Vesa Bonon ehdotus kirsikkapuistosta Onkilahden rantaan.

– Kirsikkapuisto tuottaa iloa pitkään, ja istutustalkoot ovat mukava tapahtuma asukkaille. Puistoa voisi ajan mittaan laajentaa vaikkapa aina kaupungin vuosipäivänä lisäistutuksin, jolloin halukkaat voisivat lahjoittaa nimikkopuunsa tervehdyksenä kotikaupungilleen, kertovat Raija ja Vesa Bono voitokkaasta ideastaan tiedotteessa.

Kaikille avoimet istutustalkoot pidetään Onkilahden puistossa tiistaina 27.10. kello 15–18.

– Kutsumme kaikki vaasalaiset mukaan istuttamaan kirsikkapuita turvallisesti ulkotiloissa ja turvaväleistä huolehtien. Kaupungin viheralueyksikkö koordinoi toimet, ja tarkempi sijainti ilmoitetaan myöhemmin, kun sopiva paikka on selvinnyt, kertoo aluepalvelupäällikkö Suvi Aho.

Ideoita vaasalaisilta tuli 44.

– Valitsimme monista hyvistä ehdotuksista toteutettavaksi kirsikkapuiston, koska se tuottaa yhdenvertaisesti iloa ja onnellisuutta vaasalaisille pitkälle tulevaisuuteen. Kirsikkapuisto houkuttelee nauttimaan ulkoilusta, ja talkoot luovat yhteisöllisyyttä ja osallisuutta, Aho kertoo.

Vaasalaisille yhteinen sydänsäiliö

Vaasan kaupunki myöntää syntymäpäivänään myös 10 000 euron avustuksen vaasalaiselle tapahtumalle.

Koronatilanteen vuoksi tänä vuonna useat kaupungin tapahtuma-avustusta saaneet tahot ovat joutuneet perumaan tapahtumansa, jolloin tapahtuma-avustusta on jäänyt jakamatta.

– Syyskuussa vaasalaisille annettiin uusi mahdollisuus hakea tukea, ja avustuskriteereissä painotimme poikkeusajan turvallista tapahtumaa. Tarkoitus oli löytää tapahtuma, jolla voitaisiin tavoittaa vaasalaisia mahdollisimman laajasti, kertoo kulttuuripäällikkö Sanna Bondas.

Tapahtuma-avustus myönnetään vaasalaisen Platonic Partnership Oy:n idealle "Happy Vaasa –digitaalinen joulukalenteri".

– Pelillisessä joulukalenterissa suoritetaan joulukuun ajan konkreettisia tehtäviä kaupunkiympäristössä, esimerkiksi “auta naapuria lumitöissä", “käy taidegalleriassa" tai “tervehdi tuntematonta ihmistä kadulla", tai digitaalisesti suoritettavia tehtäviä, kuten “kuuntele sinulle ennestään tuntemattoman vaasalaisen bändin musiikkia", Bondas kuvailee.

Happy Vaasa -joulukalenterin päätavoite on kerätä päivittäisistä tehtävistä sydämiä yhdessä muiden kanssa. Tehtävän suorittamisesta saa aina sydämen, joka kilahtaa vaasalaisten yhteiseen sydänsäiliöön. Sydänten kokonaissaldo esitetään kalenterin verkkosivulla lähes reaaliajassa.

Tapahtuma-avustukseen tuli hakemuksia yhteensä 11. Seuraava Vaasan kaupungin tapahtuma-avustusten haku järjestetään maaliskuussa 2021.

– Rohkaisemme myös kaikkia tässä haussa hakeneita hakemaan ensi vuonna uudelleen, kertoo Bondas.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä