Jouluaatto 1970-luvun alussa. Olen pikkulikka, jonka hengityksestä olohuoneen ikkuna menee huuruun.
Äiti on komentanut pitämään vahtia, joko joulupukkia näkyy tulevaksi. Olen jännittänyt pukkia ja lahjojen saamista jo monta päivää.
Jännitys on nostanut minulle kuumeen, enkä päässyt muiden mukana hautausmaalle viemään kynttilöitä sukulaisten haudoille.
Keittiössä äiti kattaa jouluruokia pöytään. Minä en ainakaan alatoopia ja lipeäkalaa syö, haisevatkin niin pahalta.
Noin 10 vuotta myöhemmin. Olen teini, ja joulun perinteet tuntuvat pitkäveteisiltä.
Haluaisin aattoiltana ulos parhaan kaverini kanssa. Kaverini tykkää Stray Catsista, minä Pelle Miljoonasta. Toivomme molemmat joululahjaksi Walkmania, että musiikkia voisi kuunnella kävelylläkin.
Jouluaatto 1990-luvun alussa. Opiskelen Turussa, ja päätämme poikaystäväni kanssa jäädä ensi kertaa jouluksi pieneen kaksioomme. Vietämme minimalistisen joulun.
Olemme aattona puoliltapäivin Vanhalla Suurtorilla satojen muiden joukossa, kun Suomen Turku julistaa joulurauhan Brinkkalan talon parvekkeelta.
Joulurauhan julistusta seurataan televisioista ympäri Suomea.
Paikan päällä tunnelma on niin juhlava ja historia niin väkevästi läsnä, että kyynel nousee silmään mieskuoron laulaessa.
Noin 10 vuotta myöhemmin. Lapsemme ovat pieniä, ja joulun taika on suurimmillaan. On askarreltu itse joulukortit, ostettu yltäkyllin lahjoja, käyty laulamassa kauneimmat joululaulut ja koristeltu koti ja joulukuusi. Lasten silmät loistavat odotuksesta.
Aattoiltaa vietämme lasten mummolassa. Kun vanhempieni puhelin soi eteisessä, vastaan. Keskussairaalasta soitetaan, että syöpää sairastanut, lapseton tätini on juuri nukkunut pois.
Lasten vuoksi yritämme pitää iloa yllä, mutta joulumuistoihin liitetään tämä suru.
Vajaat 10 vuotta myöhemmin. Tänä jouluna olen ensi kertaa yksin. Lapset ovat isällään. Ei huvita laittaa joulukoristeita eikä muutakaan. Ei ole joulumieltä. Ruokaa ostan vain itselleni.
Eräs ystävä neuvoo: Älä ajattele näitä päiviä jouluna. Ajattele, että tämä on vain yksi viikonloppu muiden joukossa. Kuinka vietät tavallista viikonloppua yksin? Mitä kivaa teet itsesi kanssa?
Neuvo toimii, oloni helpottuu hiukan.
Tulevina vuosina huomaan antavani saman neuvon ystäville, jotka ovat hiljattain eronneet.
Jouluaatto nyt. Odotan rauhallista joulua aikuisten kesken. Jouluperinteet olemme jo aikoja sitten muokanneet omannäköisiksi, sanokoot muut, mitä sanovat.
Joulurauhanjulistus katsotaan tv:stä, ja hautausmaalla käydään sytyttämässä kynttilät poismenneille.
Kihlattuni kanssa laitamme herkkuruokia, joista me ja jälkikasvu tykkäämme. Ne eivät välttämättä ole perinteisiä, suomalaisia jouluruokia, mutta juhlaruokaa yhtä kaikki.
Muistamme myös niitä, joilla ei ole asiat yhtä hyvin kuin meillä tässä ja nyt.
Eräs ystäväni totesi, että kun tulee joulu, tulevat muutkin joulut. Muistot helluset ja hilpeät, kipeät ja kolkot.
Kaikki ne kuuluvat ihmiselämään. Tänäkin jouluna luodaan muistoja. Hyvää juhlan aikaa!