Sanotaan, että lukeminen on avain sivistykseen. Elämä olisi todella täysin erilaista ilman lukutaitoa.
Omalla kohdallani toimittajan työ olisi mahdotonta. Entä kuinka pärjäisin edes liikenneviittojen ja ruokakauppojen hintalappujen kanssa, saati lähettäisin viestejä ystäville?
En voisi hoitaa asioita sähköpostitse, selata uutisia tai etsiä tietoa kirjoista ja netistä. Peruskoulusta, lukiosta ja korkeakoulutuksesta puhumattakaan.
On vaikea edes hahmottaa, mihin kaikkeen nykyihminen tarvitsee lukemista. Kansainvälinen lukutaitopäivä ensi maanantaina 8.9. muistuttaa lukutaidon merkityksestä kestävän tulevaisuuden rakentamisessa.
valitettava tosiasia on, että lukutaitomme heikentyy jatkuvasti. Pisa-vertailussa suomalaisnuorten lukutaito on laskenut viidenneksi eniten.
Lukukeskuksen koostamassa tietopaketissa kerrotaan nuorten lukemisesta vuonna 2025 mielenkiintoinen fakta: Vaikka lukutaito heikkenee, nuoret lukevat enemmän kuin koskaan. Some ja pikaviestisovellukset ovat täynnä luettavaa tekstiä.
Ongelmana on, etteivät pirstaleiset, lyhyet ja oikeinkirjoitukseltaan hapuilevat sisällöt vahvista nuorten (eikä aikuisten) lukutaitoa. Lukemisessa on panostettava ennemmin laatuun kuin määrään.
Taito karttuu ja pysyy yllä lukemalla laajoja, oikeakielisiä tekstikokonaisuuksia.
Aihe puhututti kesällä myös Suomi Areena -keskustelutapahtumassa.
Paneelikeskustelussa kirjailija ja opettaja Tommi Kinnunen toi esille, että mekaanisen lukutaidon ontuessa lukijalla ei ole eväitä kriittiseen lukutaitoon. Ilman kriittista lukutaitoa lukija ei pysty kyseenalaistamaan, eikä myöskään soveltamaan lukemaansa tekstiä.
Tohtori ja runoilija Jenni Haukio totesi paneelissa, että lukutaitokriisi on otettava vakavasti. Haukio halusi kuitenkin kauhukuvien sijaan keskittyä mahdollisuuksiin ja ratkaisuihin.
Suunta on käännettävissä. Koulujen, elinkeinoelämän ja valtion on tehtävä oma osuutensa, mutta yksilölläkin on kriisissä merkittävä rooli.
Aikuisilla on vastuu kannustaa, tukea ja innostaa lapsia ja nuoria lukemiseen. Heidän kanssaan kannattaa käydä kirjakaupoissa ja kirjastoissa. Kirja on myös oiva lahja.
Esimerkin näyttäminen on kaiken A ja O.
”Jos lapset ja nuoret eivät koskaan näe ympärillään aikuista, joka rauhoittuu lukemaan, miten voimme vaatia heiltä sitä, mihin emme itsekään keskittymiskyvyttöminä aikuisina kykene?”, Haukio kysyi tilaisuudessa ja sai yleisöltä raikuvat aplodit.
Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin (10.3.2024) väitöskirjasta Takarivin tekstikäytänteet (Helsingin yliopisto, 2024), jossa väitöstutkija Leea Lakka seurasi lukuvuoden ajan ysiluokan tunteja. Hän halusi selvittää, miksi nykyperuskoululaisen taidot ovat niin huonot eritoten lukemisessa ja kirjoittamisessa.
Lakka seurasi paljon luokan takariviä, joka protestoi opetusta vastaan.
Tutkimus on mielenkiintoinen, suosittelen etenkin koululaisten vanhempia lukemaan sen. Huomioni kiinnittyi kohtaan, jossa takariviläinen ei pitänyt koulun oppeja merkittävinä, sillä oppilaan vanhempi ei ajatellut niiden olevan tärkeitä ja oli itse pärjännyt ilman.
On hätkähdyttävää huomata, kuinka vahvasti vanhempien ajatusmaailma peilautuu jälkikasvuun. Onko meillä varaa päättää lasten puolesta, mitä oppeja he elämässään tulevat tarvitsemaan?
Tutkimuksessa takarivissä vallitsi tarkka hierarkia: Kaikkien oli suhtauduttava kouluun yhtä välinpitämättömästi. Mutta irtauduttuaan takarivin remmistä saattoi takariviläisestä löytyä ihan uusi vaihde.
Ryhtiliikkeitä katsottiin vinoon, mutta kunnostautumista katsottiin läpi sormien ainoastaan yhdestä syystä: Äiti pakotti.