Fyysisen toimintakyvyn heikkenemisestä ja liikkumattomuuden kustannuksista uutisoidaan jatkuvasti. Minua kiinnostaa kysymys: Kuka ratkaisee nämä haasteet ja miten?
Tampereen korkeakouluyhteisössä ja Seinäjoen yliopistokeskuksessa on käynnissä Kestävästi liikkeessä -hanke. Se on osa valtakunnallista Liikkuva opiskelu -ohjelmaa, jota rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.
Ohjelman perusajatus on selkeä: Lisää liikettä, taukoja ja aktivointia korkeakoulujen arkeen. Tavoitteena on tukea opiskelijoiden opiskelukykyä, hyvinvointia ja tulevaa työkykyä.
Ajatus on helppo allekirjoittaa, mutta liikunnan lisääminen väestötasolla on kaikkea muuta kuin yksinkertaista.
Kun keskustellaan liikkumattomuudesta, löytyy mielipiteitä yhtä monta kuin on keskustelijaakin. Liikkumattomuus nähdään milloin yksilön motivaation, perheen, kaverien, autoilun, näyttöjen, työn, koululiikunnan, sohvan, ruokakuljetusten, taloudellisen tilanteen tai rakenteellisten tekijöiden seurauksena.
Jokaisessa näkökulmassa on jotain perää. Liikkumiseen vaikuttavat yhtä aikaa sekä ihmisen omat valinnat että ympäristö, jossa valinnat tehdään.
Liikuntaan liittyy monia ennakkoluuloja, tunteita, muistoja ja mielikuvia.
Liikunnalla on kiistattomia positiivisia terveysvaikutuksia, mutta se ei ole ihmisarvoa tai henkilökohtaisia hyveitä määrittävä tekijä.
Liikunta ei aina ole miellyttävää ja innostavaa, vaan se voi olla haasteellista, vastenmielistä tai jopa ongelmallista. Silti monelle liikkeen lisäämisestä olisi hyötyä, jos kestävyys, lihasvoima, liikkuvuus tai koordinaatio kehittyvät ja paikallaanolo vähenee.
Lisäksi liikkuminen tukee psyykkistä hyvinvointia ja voi parhaimmillaan vahvistaa onnistumisen kokemuksia sekä pystyvyyden tunnetta.
Liikkumisen kannalta ratkaisevaa ei ole se, kuinka taitava jossakin lajissa on. Useimmat taidot kehittyvät ajan ja toistojen myötä, eikä keskinkertaisuus ole huono lopputulos, jos vaihtoehtona on jättää asia kokonaan tekemättä.
Liikuntaa saa muokata itselleen sopivaksi. Joku käy kuntosalilla, toinen pelaa korista, kolmas kävelee koiran kanssa, ja neljäs menee tanssitunnille. Jos mikään näistä ei innosta, voi aloittaa nousemalla välillä seisomaan tai pitämällä muutaman minuutin taukojumpan päivän aikana. Kaikki sataa samaan laariin. Paikallaanolo vähenee, liike lisääntyy.
Olennaisinta liikkumisessa on se, että sitä löytyy arjesta itselle sopivalla tavalla säännöllisesti.
Juuri tässä korkeakouluilla on mahdollisuus vaikuttaa. Ne voivat vähentää paikallaanoloa ja tukea hyvinvointia luomalla opiskelupäiviin mahdollisuuksia liikkua.
Kun yhä suurempi osa opiskelusta, työstä ja vapaa-ajasta tapahtuu näyttöjen ääressä, pienetkin teot voivat vaikuttaa myönteisesti opiskelijoiden terveyteen ja hyvinvointiin pitkälle tulevaisuuteen.
Liikkeen tuominen osaksi opetustilanteita hyödyttää myös oppimista. Pitkittynyt paikallaanolo kuormittaa kehoa, heikentää vireystilaa ja vaikeuttaa keskittymistä. Tutkimusten mukaan liike voi rytmittää opetusta, aktivoida osallistumista ja tukea tiedonkäsittelyä.
Oppiminen ei perustu pelkästään aivojen toimintaan, vaan siihen vaikuttavat myös keho, ympäristö ja vuorovaikutus muiden kanssa. Kyse voi olla hyvinkin pienistä asioista: tauoista, seisomatyöskentelystä, kävelykeskusteluista tai toiminnallisista oppimistehtävistä.
Tarkoitus ei ole muuttaa luentoja liikuntatunneiksi, vaan luoda oppimisympäristöjä, joissa liike on luonteva osa arkea. Ratkaisu ei ole aukoton, mutta toivottavasti vaikuttava.