Hiljakkoin julkistetun tutkimuksen mukaan perheyritykset pärjäävät hyvin elinkeinoelämän kovassa kilpailussa sekä teollisessa toiminnassa että palvelutuotannossa.
Tulos vahvistaa sen, että perinteisellä pienyrittäjyydellä on edelleen suuret mahdollisuudet keskisuurten ja suurten yritysten rinnalla. Pienehkötkin perheyritykset ovat todella merkittäviä työllistäjiä koko maassa.
Suomessa taloudellisen kasvun tavoittelussa pannaan ehkä liiaksi toivo suuriin yrityksiin ja pienet jätetään pärjäämään yksikseen.
Etelä-Pohjanmaalla yrittäjyys on ollut perinteisesti suuressa arvossa, eikä ole ihme, että pienyrityksiäkin on täällä suhteellisesti eniten.
Ongelmana on se, että pienistä liian harvat kasvavat niin, että myös työpaikat lisääntyisivät tarpeeksi ja suurtyöttömyydeltä vältyttäisiin. Missä on vika ? Paljon puhutaan siitä, ettei pankeista saa lainoja laajennusta varten tai ettei yrityksen sijaintikunta tarjoa riittävän hyviä kasvuedellytyksiä.
Jotain ainutlaatuista on yrittäjähengestä aikojen kuluessa varmaan menetettykin, kun nyky-yrittäjiä vertaa Seinäjoen uranuurtajayrittäjiin. Esimerkiksi voi ottaa Eeli Rantalan lakkitehtaan tai Israel Yrityksen yhtiöt Kehruu- ja kutomon ja Seinäjoen sahan.
Haluan nostaa esiin isoisäni Johannes Walleniuksen perustaman Mallaskosken tehtaat, joka sijaitsi Vesitorninmäellä Yrityksen naapuristossa.
Johannes Wallenius syntyi Kiikassa kyläsepän pokana 1885. Sieltä hän lähti ensin nahkurin oppiin Tampereelle, piti Nahkuriliikettä Huittisissa, mutta vaihtoi sitten panimo- ja virvoitusjuoma-alalle Kristiinankaupunkiin ja Kaskisiin.
Seinäjoelle muutettuaan hän aloitti virvoitusjuomatehtailun Jaakkolantien piharakennuksessa 1922. Vuonna 1928 Wallenius rakensi varsinaisen panimon ja virvoitusjuomatehtaan Mallaskosken tehtaat. Se on hänen yrittäjyytensä suuri aikaansaannos.
Johannes oli myöhemmin yrittäjänä mukana myös Seinäjoen Pilke- ja Turvepehkutehtaassa, Törnävän Luontaisparantolassa ja kiinteistöalalla.
Oman yrityksen perustaminen kruunaa yrittäjyyden siihen verrattuna, että sijoittaa vain rahaa jonkin yrityksen osakkeisiin osinkojen saamiseksi.
Sain aikanani isoisän puheista sen käsityksen, että tehtaan tuotosta suuri osa käytettiin tehtaan tuotannon kehittämiseen ja laajentamiseen.
Voittoa ei jaettu yrityksen ulkopuolelle, eikä käytetty ylelliseen elämään. Voitot jäivät yrityksen sisään ja mahdollistivat osaltaan vähittäisen kasvun ja sen mukanaan tuomat uudet työpaikat.
Tehdas olikin Seinäjoen merkittävimpiä teollisuusalan työllistäjiä yli 30 vuoden ajan.
Osakesijoittajilla tärkeintä on saada osinkoja yrityksistä, joihin ei ole sen kummempia tunnesiteitä.
Perheyrityksissä sen sijaan omistajilla on ikään kuin geeneissä halu ylläpitää yritystä oman sukupolven toimeentulon lähteenä ja elämäntapana ja myös seuraavan sukupolven elinkeinona.
Se vaatii, että yrityksen asioista pidetään yhtä hyvää huolta kuin muistakin perheasioista. Walleniuksen perheyrityksen historia päättyi kuitenkin osakeyhtiönä vuonna 1965.
Seinäjoen kaupunki vähäisellä enemmistöpäätöksellä purki komeat tehdasrakennukset vuonna 1988. Niistä olisi saatu hieno ja Suomessa ainutlaatuinen panimomuseo ja laajempikin kulttuurimuseo.
Perheyrittäjyyden historiallisen arvostuksen osoittamiseksi Johannes Wallenius ansaitsisi vieläkin huomionosoituksen edes kaupungin katu- tai muussa nimistössä. Myös kaupungin teollisuushistoriaan nimi jäisi näkyvästi muiden uranuurtajien rinnalla.