Aloitamme juttusarjan Näkymättömän työn tekijät. Siinä kerromme työntekijöistä, jotka eivät näy suurelle yleisölle. Mutta jos heidän työnsä jäisi tekemättä, se huomattaisiin. Juttusarjamme ilmestyy noin kerran kuussa.
Riitta Konster on työskennellyt Vaasan kaupunginkirjastossa yli 40 vuotta, mutta harva on hänet nähnyt.
Konsterin työtila on ensimmäisessä kerroksessa asiakaspalvelutiskin takana.
Hänen päätoimensa on uusien kirjojen lainauskuntoon saattaminen. Aina silloin kun siltä aikaa jää, Konster korjaa vaurioituneita opuksia.
Kun kirjastovirkailija huomaa palautetussa kirjassa repeytymän tai muun vaurion, hän laittaa koneelle viestin: Riitalle korjattavaksi.
Vaurioituneet teokset kulkeutuvat sitten Konsterin korjaushyllyyn vuoroaan odottamaan.
– Jos kirjasta on varaus, se menee jonossa muiden edelle, että asiakas saa sen mahdollisimman pian, hän selvittää.
Homeinen kirja on jätettä
Korjaustaistoon hän käy aseinaan kirjansitojanliima, -veitsi ja -luu, pensseli sekä sakset.
Paljon pystyy kirjojenkorjaaja tekemään, mutta välillä vastaan tulee toivottomia tapauksia.
– Esimerkiksi tämä menee hävitykseen, Konster sanoo ja nappaa käteensä niteen, jonka kosteudesta käpristyneillä sivuilla on homeläikkiäkin.
Homeelta hieman haiskahtavakin kirjaraasu on kotoisin kirjaston ota- ja jätä-hyllystä, jonka hoito on sekin Konsterin kontolla.
Vaihtohyllyyn kirjoja viedessä kannattaa pitää mielessä simppeli sääntö, Konster vinkkaa.
– Kannattaa aina miettiä, kelpaisiko kirja sinulle itsellesi luettavaksi.
Erikeepperipulloon ei pidä tarttua
Kastuminen ei suinkaan aina merkitse kirjan tuhoa.
Jos kirjassa on monia kostuneita sivuja, Konster kastelee sen ensin uudestaan kauttaaltaan. Sitten hän laittaa sivuväleihin paperia, joka imee kosteutta. Tämän jälkeen kirja laitetaan painon alle, jolloin sivut oikenevat.
Katastrofi ole sekään, jos koira on järsinyt kirjasta kulman.
– Rakennan siihen paksusta pahvista uuden kulman ja jätän merkinnän korjauksesta, ettei vaurio mene taas sitä seuraavan asiakkaan piikkiin.
Jos sivu repeytyy tai lähtee kokonaan irti, lainaajan ei pidä lähteä itse korjauspuuhiin, opastaa Konster.
Kotitekoinen korjaus tekee kirjalle vain hallaa.
Monenlaisia omatekoisia korjausvirityksiä on tullut korjaajalle vastaan. Sivuja on liimattu paksulla pakettiteipillä tai jopa laastarilla.
Erikeepperipulloon ei myöskään kannata tarttua. Liimaamiseen tarvitaan ammattilaisten käyttämää kirjansidontaliimaa.
– Erikeepperi on jäykkää, kirjansidontaliima taipuisaa.
Keinot löytyvät siihenkin, jos valtaosa sivuista on jo lähtenyt irti.
– Silloin revin irti loputkin sivut, istutan ne uudestaan liimaamalla, laitan painon alle ja niin vain kirja on kohta taas kuin uusi.
Jos taas selkämys on lähtenyt irti, Konster rakentaa uuden selän.
Vahinkoja sattuu ja se on ookoo
Jos kirjan päälle kaatuu vesilasi tai kannessa ovat taaperon hampaanjäljet, saattaa palautustilanteessa häpeänpuna hiipiä poskille.
Nolostumiseen ei ole syytä, Konster lohduttaa.
– Vahinkoja sattuu kaikille. Ei niistä suututa, vaan avosylin otamme kirjan vastaan.
Ymmärrettävästi eniten vahinkoja sattuu lastenkirjoille.
Kun vaurioituneen kirjan voi vielä korjata, asiakkaan ei tarvitse maksaa korjauskuluja. Jos mitään ei ole enää tehtävissä, silloin tulee maksaa korvaushinta.
Konsterin tuntuman mukaan ihmiset suhtautuvat kirjoihin pääosin kunnioittavasti ja tunnustavat kyllä, jos kämmi on käynyt.
Levyjä ei enää korjata
Aiemmin korjauspöydälle päätyi myös audiovisuaalista aineistoa eli cd-levyjä ja dvd-levyjä.
Vioittuneet levyt hiottiin korjauskoneella, mutta koska sen hiontatankkiin tarvittavaa nestettä ei ole enää saatavissa, kone saa pölyttyä kaapissa. Muita keinoja naarmuuntuneiden levyjen korjaamiseen ei oikein ole.
– Kun cd-levyt aikanaan tulivat markkinoille, puhuttiin, että ne kestävät mitä vain. Tämän oli ihan höpöhöpö-puhetta, levythän päinvastoin vaurioituvat tosi helposti.
Joskus harvoin kirjan koko painos on heikkolaatuinen.
Tällainen oli esimerkiksi Arto Paasilinnan Hirtettyjen kettujen metsän tietty painos, jonka kappaleita päätyi useita korjaajan pöydälle.
Kuumaliimalla nidotut kirjat eivät nekään kestä käytössä pitkään, on Konster huomannut.
Katoavaa kansanperinnettä?
Ensiopit korjaustyöhönsä Riitta Konster sai kollegaltaan. Vuosien mittaan työ on opettanut tekijäänsä lisää ja lisää.
Konster on myös käynyt kirjansidonnan kursseja aikanaan työväenopistossa.
Mielellään Konster laittaisi itsekin oppinsa jakoon ennen eläkepäiville jäämistä.
– Tämä korjaustyö on vähän sellaista katoavaa kansanperinnettä, tätä oppii parhaiten tekemällä. Jossain vaiheessa täällä Vaasassa kävi väkeä opettelemassa korjaamista ympäri Suomea.
Kirjojenkorjaajan on hyvä olla kätevä käsistään, mutta äärimmäisen pikkutarkka ei tarvitse olla.
– Minäkin olen pikemminkin boheemi kuin pikkutarkka. En ole konservaattori vaan korjaaja. Korjaan kirjan niin, että se pääsee taas käyttöön, en satsaa korjaustyöhön määrättömästi aikaa.
